

”Äiti mulla ei oo YHTÄÄN kavelia….”
Tänään on ollut tosi toimelias päivä. Päivällä Ida ja äiti olivat ulkona naapurin Fridan, Gretan ja Marjon kanssa ja illalla kävi kylässä Oliver ja Liinus vanhempiensa Saaran ja Matin kanssa.
Ida on nauttinut kaverien saurasta koko päivän. Neidistä on kuitenkin tullut hieman drama queen, sillä aina kun on aika sanoa heiheit, alkaa kova ulina. Ida ei yksinkertaisesti halua lopettaa leikkiä. Tänäänkin kun piti lähteä pulkkamäestä sisään syömään, aloitti neiti konserttinsa. Räkä valuen pikku prinsessa tekeytyi maailman kurjimmin kohdelluksi lapsi-poloksi ja ulisi surkeuttaan pihalla istuen. ”Äiti, mulla ei oo yhtään kavelia, bähäääää!” ja sitä rataa. Hohhoijaa.
Äiti ei oikein tiedä, mitä tekisi tai mitä sanoisi, jotta ulinalta vältyttäisiin. Mikään kun ei tunnu tehoavan. Jostain syystä lopettamisen ja lähtemisen aiheuttama pettymys on neidille vain liian iso kestettäväksi, ja se purkautuu huutona ja kiukkuna. Tai ehkäpä äidin ei tarvitsekaan tietää, mitä teksisi, sillä ehkä mitään ei ole sen kummemmin tehtävissä. Ehkäpä aika tekee tehtävänsä? Tiedä häntä.