Tagged with " askartelu"
kesä 3, 2012 - Ihana Ida    Kommentit pois päältä artikkelissa Idan syntymäpäiväjuhlat

Idan syntymäpäiväjuhlat

Idan synttärijuhlat alkoivat kahdelta, eikä neiti millään olisi malttanut odottaa niiden alkamista. Ennen vieraiden tuloa Ida sai avata ensimmäsen paketin, jotta aika ei olisi tuntunut niin pitkältä.

Voi riemua, paketista tuli kassakone. Nyt neiti voi perustaa leikkimökkiin kioskin (kuten Ainullakin oli).

Onneksi vieraat lopulta tulivat ja juhlat pääsivät alkuun. Ida sai tosi kivoja lahjoja, kiitokset vain kaikille vielä tätäkin kautta!

Äiti oli perustanut lapsille juhlapöytään jäätelöbaarin, mutta kakku piti silti olla, että saatiin kynttilät puhalletuksi. Ida huitelee vielä jossakin, vaikka kaikki muut istuvat jo paikoillaan.

Ida oli tilannut äidiltä prinsessakakun, mutta koska äiti ei sellaista osannut tehdä, äiti ehdotti, että kävisikö kakuksi prinsessan kruunu. Tämä sopi päivänsankarille ja tällainen oli lopputulos. Leipurina siis toimi iskä, mutta täyttämisestä ja koristelusta vastasi äiti.

Tuumailua ennen puhallusta. Ellen tsemppaa vieressä.

Kynttilät olivat kruunun sakaroissa ja mokomat niin etäällä toisistaan, että niitä ei meinannut saada sammuksiin niin millään. Lopulta Ida sai kuitenkin ne puhalletuksi.

Mitrille kakku maistui.

Kun aikuiset olivat saaneet kahvit juoduksi, suojattiin pöytä paperilla ja pistettiin pystyyn askartelupaja. Lapset piirsivät komeita kuvia, jotka laitettiin kehyksiin, joihin liimattiin sileitä pikkukiviä koristeeksi. Piirtämässä Idan vieressä Erik ja ikkunan viereessä Siiri, edessä selin Greta ja Frida.

Näin komeita taideteoksia saatiin aikaiseksi.

Vieraiden lähdettyä Ida sai avata vielä yhden paketin. Sieltä tuli potkulauta!

Illalla tuli Erno-kummi käymään ja toi mukanaan kassillisen vaikka mitä mahtavia lahjoja (kiitos Erno!). Ensin alkuun neitiä kovasti kummi ujostutti, mutta pian jännitys helpotti ja Erno ja Ida pääsivät sinuiksi.

Kummi kokosi neidin potkulaudan ja sen jälkeen lähdettiin ulos sitä testaamaan. Frida ja Gretakin olivat ulkona omine potkulautoineen.

Jihuu, mitä vauhtia!

Vauhtia riitti Mitrilläkin ja iskä ehti viime hetkellä hätiin ennen pojan pääsyä lätäkköön.

maalis 4, 2012 - Äidin kotkotuksia, Ihana Ida    Kommentit pois päältä artikkelissa Askartelua

Askartelua

Äidillä on jo hetken aikaa ollut mielessä eräs askartelu-juttu, jonka tekeminen on vain siirtynyt ja siirtynyt. Muutaman päivän takaisella Sinelli-keikalla äiti sai kuitenkin ostettua puuttuvat tarvikkeet, vanerikirjaimia, maalia ja kimalleliimaa, ja niin projekti pääsi käyntiin.

Ida oli kaupassa mukana ja näki, mitä äiti osti. Siitä lähtien tyttö on joka päivä kysellyt, että joko me äiti tänään askarrellaan. Tänään äiti sitten antoi neidille maalit ja pari lasipurkkia, että neiti saa maalata niistä itselleen aarrepurkit. Tietysti äidin oma projekti taas siirtyi, mutta ei siitä mitään olisi tullutkaan, ellei nuoremman neidin askarteluintoa olisi saatu ensin puretuksi.

Neiti oli tyytyväinen kun pääsi maalaushommiin. Äiti vähän auttaa, että väriä saadaan joka paikkaan.

Eka aarrepurkki on jo valmis, työn alla on toinen. Sen tekeminen on ihan yhtä tarkkaa hommaa kuin ensimmäisenkin.

Valmiit purkit näyttävät aika kivoilta... mitähän aarteita näihin oikein tullaan säilömään?

Kun pikkuneiti oli siirtynyt takaisin nukkeleikkien pariin, pääsi äiti lopulta itse askartelemaan. Tulevien kylttien pohjat äiti oli paklannut ja hionut jo pari päivää aiemmin ja saanut maalatuksi ne eilen. Tälle päivälle jäi tärkein ja hauskin työ: sommittelu ja koristelu.

Ja tällaiset niistä sitten tuli: kyltit lasten omien huoneiden oviin.

Salama ei oikein tee oikeutta kimalleliimalle, mutta kyllä äiti on lopputulokseen ihan tyytyväinen. Huomiselle jää sitten vain kylttien kiinnitys paikoilleen.

P.S. Kuka arvaa, mitä kierrätysmateriaalia äiti käytti nimikylttien pohjalevynä?