tammi 26, 2012 - Ihana Ida    2 kommentteja

”Ida haa´lâd Ainu”

Koltansaamen kielileiristä on nyt kolme viikkoa ja äiti kuvitteli, että Ida ei saanut siitä kielen puolesta mitään irti, vaan neidin leirielämys oli enemmänkin siinä, että sai leikkiä kavereiden kanssa ja että sai uusia kavereita. Tänään äiti kuitenkin sai vahvistuksen sille, että jotain neidille on kielestäkin jäänyt mieleen.

Ida väläyttää kameralle parhaan hymynsä.

Ida rakenteli pikkulegoja ruokapöydän ääressä, lauleskeli ja jutusteli samalla omiaan niin kuin hänellä tapana on. Äiti surffaili netissä. Mitri nukkui päikkäreitä. Yhtäkkiä kesken perennasivuston tutkimisen äiti kiinnitti huomiota siihen, mitä Ida lallattelee: ”Ida haa´lâd Ainu … Ida haa´lâd Ainu … Ida haa´lâd Ainu” ja niin edelleen. Neiti toisti vain yhta kohtaa, ei ilmeisesti muistanut muuta. Pätkä on siis leirillä koltaksi lauletusta versiosta Mörkö se lähti piiriin -laulusta, ”Ida tahtoo Ainun”. Ida ei laulua leirillä itse laulanut, mutta osallistui leikkiin.

Äiti tarttui heti kuulemaansa ja kaivoi esille leiriltä saadun lauluvihkon. Sieltä äiti sitten lauleskeli tulemaan koko laulun ja neiti keksi aina kuka seuraavaksi haetaan leikisti mukaan piiriin. Lopulta piirisssä pöyrivät kaikki mahdolliset tutut, naapurin tytöt ja kissatkin. Ida ei kuitenkaan laulanut mukana eikä suostunut kokeilemaan laulun sanojen ääntämistä.

Ida halusi pitää Mitriä sylissä, mutta poika itse oli touhusta ihan eri mieltä. Mitään sylittelyjä nyt kun leikit on kesken.

Myöhemmin iltapäivällä äiti kuuli neidin jatkavan laulamista: ”Kukklnek aa´lji siörrâd … kukklnek aa´lji siörrâd … kukklnek aa´lji siörrâd” eli Mörkö se lähti piiriin. Taas neiti toisti vain yhtä kohtaa. Mutta toisaalta, ihan samalla lailla neiti luilaa Peppi Pitkätossuakin:  ”Här kommer Pippi Långstrump, hopsula heissula hopsansaa-ssa … här kommer Pippi Långstrump, hopsula heissula hopsansaa-ssa” ja sitä sitten jatkuu loputtomasti. Vain yhtä kohtaa.

Äiti on miettinyt tätä koltan juttua aika lailla ja tullut siihen tulokseen, ettei voi Idalle tarjota kolmatta kieltä, sillä äiti ei itsekään osaa kolttaa. Sen sijaan äiti voi opettaa Idalle koltankielisiä leikkejä, jotka äiti ja Ida ( ja myöhemmin myös Mitri) voivat opetella yhdessä. Näin neidille syntyy ainakin jonkinmoinen käsitys siitä, mitä koltta on. Ja ehkäpä tällainen pohjatyö saa aikaan joskus jonkun lampun syttymisen, kun ollaan käymässä pohjoisessa ja jos neiti kuulee siellä kieltä.

Joka tapauksessa nyt kun neiti itse avasi pelin niin ei äiti voi olla kutsuun vastaamatta. Huomenna äiti laulaa taas mörköä koltaksi. Tämä ei jää tähän.

tammi 25, 2012 - Mitri-mussukka    2 kommentteja

Huh mikä yö ja voi mikä päivä!

Mitri laittaa nyt äidin ja iskän koville monellakin tavalla. Viimeiset kaksi yötä ovat olleet ihan mahdottomat ja poika on halunnut tissiä turhan tiheästi. Äiti on väsyksissään nukahtanut imettäessään niin sikeästi, ettei ole havahtunut nostamaan Mitriä takaisin omaan sänkyyn pojan syötyä. Poika on unissaan pyörinyt äidin ja iskän välissä niin mahdottomasti, että äidin sydän on melkein pompannut paikaltaan kun äiti lopulta herätessään on löytänyt pojan milloin miltäkin laidalta sänkyä. Ja sitten kun äiti on alkanut nostamaan Mitriä omaan sänkyyn on tämä herännyt uudelleen syömään, kun edellisestä syötöstä on ollut jo sen verran aikaa. Viime yönä poika otti lisäksi pitkän huutokonsertin aamuyön parhaina tunteina. Siihen heräsi jopa iskä joka nukkuu korvatulpat korvissa. Äiti puolestaan oli jo niin väsynyt, että nukkui pojan huudosta huolimatta.

Päivät ovat myös olleen täynnä kitinää. Mitri on ollut todella läheisyyden kipeä ja äidin kävely keittiöstä olkkariin (ne ovat käytännössä samaaa tilaa) on saanut pojan pois tolaltaan. Selvää eroahdostusta, mutta kyllä tässä nyt jotain muutakin on. Tänään äiti jo antoi ihan kokeilumielessä pojalle Panadolia, josko joku paikka on kipeä, mutta sillä ei ollut sanottavaa merkitystä pikku-ukon mielentilaan. Mikä ihme Mitrillä nyt on vialla?

Välillä Mitri on kuin itse aurinkoisuus (niin kauan kuin äiti on lähellä ja osallistuu leikkiin pojan kanssa), mutta voi jee kun pojan tuuli kääntyy nopeaan heti kun äidiltä ei saa riittävästi huomiota. Tämä ei ole nyt ollenkaan meidän hymypojan tapaista käytöstä. Voikohan meneillään olevalla auronkomyrksyllä olla jotain tekemistä tämän kanssa (kun mikään ei tunnu olevan vialla, niin syitä pitää hakea jo noinkin kaukaa!)?

Kärtyisyydestä huolimatta Mitri on ahkeraan testannut eilen opittua uutta taitoa, kävelyä, mutta huonosti nukutun yön jälkeen sekään ei ole oikein sujunut pojan odotusten mukaisesti. Ja sepäs vasta on harmittanut. Seisominen sen sijaan on onnistunut vähän paremmin.

Lelukorista löytyi äidin jugurttipullosta tekemä helistin ja se sai pojan irroittamaan otteensa tuesta.

Tästä lähtee hyvä ääni! Taustalla muuten näkyy Mitrin pöydän alle kenolleen parkkeeraaman työntökärryn valkoinen aisa. Meillä on tänään vähän rymytty.

Kaiken lisäksi pienet onnettomuudet ovat aiheuttaneet ylimääräistä jännitystä ja extra-kyyneleitä. Mitri muun muassa kiipeili ja konttaili olohuoneessa olevan vanhan pulpetin (näkyy kuvissa Mitrin pään takana) jalkatilassa ja ilmeisesti tukikäsi ei osunutkaan aivan sinne minne piti, joten poika kupsahti nenälleen. Tässä hössäkässä sitten kieli jäi hampaiden väliin (vaikka niitä on vain neljä, mutta ne sijaitsevat sekä ylhäällä että alhaalla, niin tällaistakin voi sattua) ja kielestä tuli aika lailla verta. Ja voi sitä huutoa! Hohhoijaa. Ei pojalta vauhtia puutu.

tammi 24, 2012 - Mitri-mussukka    1 kommentti

Mitri kävelee ilman tukea

Tänään se sitten tapahtui. Mitri otti illalla ensimmäset kunnon askeleet ilman tukea. Olikohan niitä neljä tai siinä kieppeillä ja ne olivat jo ihan oikeasti tukevia askeleita eivätkä mitään horjahduksia.

Iskä istuskeli lattialla Mitrin kanssa ja houkutteli tätä kävelemään, kuten muutamana aiempanakin iltana.  Iskä nosti Mitrin aina käsivarren mitan päähän itsestään ja piti yhdellä kädellä pojan kädestä kiinni. Sitten iskä päästi irti ja Mitri yritti tulla iskän luo kävellen. Ja iskä otti aina vastaan, kun poika lähti kaatumaan.

Yhden noston jälkeen Mitri jäi seisomaan paikalleen yllättävän vakaasti ja otti yhtäkkiä tosi tukevan näköisiä askeleitä iskää kohti. Ja vielä pehmeällä matolla, joka ei ole niin hyvä alusta kuin kova lattia. Äitikin hyppäsi lattialle touhua katselemaan, kun iskä hihkui, että ”Nyt se kävelee!”. Ja toden totta. Nyt Mitri kävelee.

Pieni mies suurena päivänä.

tammi 23, 2012 - Perhe-elämää    1 kommentti

Olohuoneen matolla

Meidän kodissa on taas piiiitkästä aikaa olohuoneen matto. Se ostettiin eilen.

Syy siihen, miksei mattoa ole aiemmin ollut, ovat kissat. Ne ovat kynsineet aiemmat matot pilalle. Tai no, se kallis ja ihana villamatto, joka ostettiin muutama vuosi sitten ei ole pilalla, vaan se odottaa rullalla varastossa aikoja parempia. Se oli valitettavasti kissojen ehdoton suosikki. Mutta muut matot ovat hetken lattialla oltuaan näyttäneet aika ryytyneille, joten ne on päästetty eläkkeelle hyvin pian.

Mitri leikkii matolla. Aluksi poika ihmetteli sen tuntumaa ja taputteli sitä käsillään, mutta nyt matolla istuessa malttaa jo keskittyä leluihinkin. Vaikka täytyy mattoa edelleen välillä tunnustella.

Ai mitenkö nyt sitten kissat saadaan yhtäkkiä pitämään kyntensä kurissa?

No, kaikkihan alkoi siitä, kun äiti halusi sängyn viereen pienen maton, sillä joutuu usein nousemaan yöllä Mitri hyssyttämään (eikä makuuhuoneessakaan siis ole mattoja kissojen takia). Sopiva matto löytyi Anttilan alennusmyynneistä puoleen hintaan. Sellainen karvalankamatto, mitä äiti periaatteessa ei ole halunnut kotiin, koska on vähän laiska imuroija. Mutta se näytti niin kivalle ja äiti ajatteli, että tuollaisen pienen maton vaikka puistelee ulkona, jos sitä ei imurilla saa puhtaaksi. Ja hintakin oli erittäin kohtuullinen, joten matto ostettiin ja iskäkin sai samanlaisen omalle puolelleen sänkyä.

Iskä heittäytyi kotiuduttuaan matolle ja Mitri tietysti kiehnäsi iskän päällä. Iskä vain totesi, että tämä paini Mitirn kanssa onkin hyvää lämmittelyä Hoi Jeon Moo soolin täyskontaktitreenejä varten.

Jos pojan ilmeestä jotain voi päätellä, niin ainakin sen, että matto oli ehdottomasti hyvä ostos.

Äidin ja iskän ihmetykseksi matot eivät kiinnostaneet kissoja ollenkaan. Svenssonkin, joka on kissoista se pahempi raapija, vain makoili tyytyväisenä niiden päällä. Äiti ei oikeastaan keksinyt tälle muuta selitystä kuin sen, että ehkäpä kissojen mielestä tuollainen epämääräinen ja pehmeä karvalankamatto ei ole ollenkaan hyvä kynsien teroituspaikka. Ja kas, siinä olikin sitten ratkaisu olohuoneen mattopulmaan.

Anttilassa oli vielä alennukset meneillään ja sieltä löytyi matto kohtuulliseen -50% alehintaan. Eikä sekään matto kiinnosta kissoja lainkaan.

Niin, nyt täytyy vain ratkaista se, miten äiti pidetään voimissaan – mamma kun joutuu nyt imuroidessa tekemään enemmän töitä kuin aiemmin.

tammi 21, 2012 - Perhe-elämää    1 kommentti

Ristiäisreissu

Äitiä ja iskää oli pyydetty kummeiksi äidin lapsuudenystävän Even ja tämän miehen Jannen kuopukselle. Tällaiseen kunniatehtävään suostuttiin ilomielin. Lauantaina koko perhe matkusti siis Turkuun, jossa kaste oli määrä pitää.

Matkalla satoi vuorotellen vettä ja räntää.

Ajokeli oli aika huono ja tie tosi liukas. Elektroniset nopeusnäytöt näyttivät moottoritielläkin vain 80 km/h -nopeusrajoitusta. Kun vielä matkaankin oltiin päästy hieman myöhässä (syystä josta voisi kirjoittaa kokonaan oman juttunsa, huh huh) oltiin perillä vain vähän ennen tilaisuuden alkua. Onneksi ei kuitenkaan myöhästytty!

Kirkossa vähän ennen h-hetkeä. Ida, Ainu ja Ee´led odottavat jännittyneinä kasteen alkamista. Äidillä jännittää vain se, osaako pikkuneiti käyttäytyä, kun äiti ja iskä eivät pääse joka hetki tyttöä komentamaan.

Ja sitten kaikki oli valmista ja pappi aloitti tilaisuuden. Pikku mies on vielä oman äitinsä sylissä.

Pappi otti hyvin huomioon lapset ja pyysi nämä ihan lähelle katsomaan, kun Aarne kastettiin.

Kastamisen jälkeen Aarnelle puettiin kastepuku ja äiti sai laittaa ristin kummi-poikansa kaulaan.

Seuraavaksi kierrettiin kastemalja kolmeen kertaan.

Äiti oli kuudesta kummista ainoa ortodoksi, joten äiti sai toimia sylikummina. Kuvassa myös Aarnen vanhemmat.

Iskästäkin tuli Aarnen kummi, mutta kasteen ajan iskän syliä tarvittiin toisaalla.

Aarne suhtautui kastamiseen tyynen rauhallisesti ja vasta tilaisuuden loppupuolella poika vähän nitisi kun joutui olemaan vieraassa sylissä.

Kun tilaisuus oli ohi siirryttiin seurakuntasalille. Mitri vaelteli ihmisen luota toisen luo tutustelemassa. Aarnen ja Ainun isomummin keppi oli tosi kiinnostava.

Ruoaksi saatiin hyvää kalasoppaa. Mitri tosin joutui tyytymään vauvojen purkkiruokaan.

Ida ei kauaa ruokapöydässä malttanut istua, vaan paineli muiden pikkutyttöjen (joista tässä kuvassa Netta) kanssa käytävälle juoksentelemaan.

Ida innostui maistelemaan pöydän anteja vasta kun tilaisuus alkoi jo lähennellä loppuaan.

Äiti ja Mitri poseeraavat. Mitri oli tosi reipas pikku poika koko päivän.

Sää ei ollut päivän aikana juuri parantunut, vaan iskä joutui harjaamaan auton lumesta, kun lähdettiin kirkolta. Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä päivänsankarin kotona syömässä iltapala ja vaihtamassa pyjamat lasten päälle haalarin alle, jotta kotona lapset voi kantaa suoraan sänkyyn.

Ida sai Ainulta lainaan Barbie-elokuvan ja katsoi sen silmät ihan sikkarallaan loppuun. Sitten neiti totesi, että "Nyt väsyttää" ja nukahti melkein saman tien. Mitri oli nukahtanut jo lähitessä.

Kotona lapset kannettiin sänkyyn, kuten oli suunniteltukin. Mitri heräsi kun auto pysähtyi kotipihalle ja nukahti uudelleen sänkyyn kun äiti imetti pojan. Ida havahtui vain hieman kun iskä talutti neidin autosta omaan sänkyynsä ja jatkoi unia saman tien sanaakaan sanomatta.  Sellainen reissu se.

P.S. Kirkossa kuvasi Aarnen täti Pauliina ja osa juhlakuvista on Aarnen äidin Even ottamia.

tammi 20, 2012 - Perhe-elämää    Kommentit pois päältä artikkelissa Lumitöissä

Lumitöissä

Kuten eilen, on tänäänkin luontoäiti tarjonnut yllin kyllin valkoista maanpeitettä. Äiti, Ida ja Mitri ovat olleet molempina päivinä ulkona lumitöissä iltapäivällä ennen iskän kotiintuloa.

Mitri katseli rattaista kun äiti heilui lapion kanssa ja Ida laski mäkeä

Tänään mentiin ulos vähän myöhemmin, joten traktori oli ehtinyt käydä auraamassa isoimmat pois. Kyllä omassa pihakäytävässä silti riitti tekemistä.

Kun velvollisuudet oli hoidettu, laskettiin mäkeä rattikelkalla ja pulkalla. Mitri istui lumitöiden ajan rattaissa, mutta sitten äiti haki vauvapulkan, johon pojan istutti. Äiti ja Ida laskivat  yhdessä isolla pulkalla ja äiti piti vauvapulkasta kiinni, joten koko poppoo liukui mäkeä alas kahden pulkan rintamana. Mitri oli jo aika väsynyt, joten poika ei yhtään innostunut pulkkamäestä. Niinpä äiti laittoi pojan uudelleen rattaisiin ja Mitri jatkoi ulkoilua unten mailla. Puolen tunnin pikatorkut tekivät hyvää, sillä vaikka poika oli nukkunut kahdet päiväunet, ei niistä kumpikaan kestänyt edes tuntia.

Mitrin nukkuessa pulkka vaihtui rattikelkkaan. Sekä Ida että äiti nauttivat mäenlaskusta ihan täysillä.

Iskä tuli töistä juuri sopivasti kun Mitri heräsi. Iskäkin pääsi laskemaan Idan kanssa rattikelkalla ja sitten tultiin sisään. Äidin ulos lähtiessä uuniin työnnyttämä lihapata olikin juuri sopivasti valmista ja potut kypsiä – päästiin saman tien syömään.

tammi 19, 2012 - Ihana Ida    Kommentit pois päältä artikkelissa Voittajan on helppo hymyillä

Voittajan on helppo hymyillä

Ida ja äiti pelasivat tänään kahdestaan lautapeliä, jonka Ida sai arpajaisvoittona dagiksen joulumyyjäisistä. Ida voitti, mutta ei äiti paljoa hävinnyt, muutaman askeleen verran vain.

Hienointa pelissä oli se, että Ida jaksoi pelata sen loppuun asti. Joulukuun alussa kun Ida ja äiti pelasivat peliä ensi kerran, neiti ei malttanut kuin puoliväliin ja sitten homma meni ihan löperiksi, tuli uusia sääntöjä ja niin edelleen.

Ida tälläilee nappulaansa maaliruutuun

Äiti sai "äidin välisen" nappulan ja neiti itse otti "minun välisen" nappulan. Kyllä värillä on väliä!

Neidin kärsivällisyys onkin viime aikoina kasvanut ihan silmissä. Ida jaksaa keskittyä värityskirjan värittämiseen, piirtämiseen, 24(-40) palan palapelin tekemiseen tai vaikka Lego-linnan rakentamiseen ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ja tänään kun äiti oli Mitriä nukuttamassa päiväunille vähän tavallista kauemmin (lähes kolme varttia, huh huh), leikki Ida kiltisti omassa huoneessa nukkekodilla ja oli sen jälkeen kattanut leikkiastioista viiden ruokalajin aterian huoneensa nurkkaan lattialle.

Äiti on neidin uudesta kärsivällisyydestä ihan innoissaan, sillä Idan vahvuus eivät koskaan ole olleet asiat, jotka täytyy tehdä paikallaan istuen. Sen sijaan Ida on aina ollut ikäporukkansa liikunnallisin: nopein, hurjapäisin, ketterin ja sinnikäs yrittäjä kaikessa, mikä liittyy liikkumiseen. Oppihan neiti pyörällä ajonkin jo 2-vuotiaana.

Ja kun nyt pikkuneitiä ruoditaan, niin ruoditaan sitten kunnolla. Äiti on nimittäin huomannut, että neiti on perinyt isänsä suuntavaiston. Se kävi taas ilmi kun tässä yhtenä päivänä koko perhe oli ajelemassa autolla pimeän aikaan keskustassa ja yhtäkkiä Ida huudahti ”Tuolla asuu Ellen!” ja viittoili hurjasti yhden kadun suuntaan. Ja oikeassa Ida oli. Äiti ei tajua, miten ihmeessä Ida sen tiesi tai edes muisti, sillä Ellenin luona ollaan käyty vain yhden kerran. Mutta eipä äiti tajua, miten iskäkin aina löytää perille vaikka silmät kiinni. Niin, eikä äiti kyllä sitäkään tajua, miksi itse on aina eksyksissä. Ihan tajutonta kaikki.