Browsing "Mitri-mussukka"
touko 3, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit pois päältä artikkelissa Voihan Mitri!

Voihan Mitri!

Viikonloppuna lastenhuoneeseen ostettiin uusi kirjoituspöytä, jotta neiti saa tavaransa järjestykseen ja ovien taakse pöydän laatikoihin. Aikaisemmin lastenhuoneen pöydän virka toimitti avohylly, josta Mitri saattoi liiankin kätevästi purkaa kaikki tavarat lattialle. Niiden joukossa myös neidin satukirjat, jossa on vielä vähän liian ohuet sivut Mitri-kovakouran luettavaksi. Nyt ainakin toistaiseksi kirjat, palapelit ja sun muut ovat pysyneet laatikoissa. Pöytä on myös sen verran korkea, ettei Mitri yllä ottamaan sen päältä Idan pikkutavaroita, Hello Kittyjä, pikkuprinsessoja ja sun muita tärkeitä juttuja (jotka erinomaisesti kokonsa puolesta mahtuvat Mitrin suuhun).

Uuden pöydän ansiosta myös Mitri pääsee lastenhuoneeseen leikkimään, eikä se enää ole yksin Idan valtakunta. Sanomattakin on selvää, että poika on ollut asiasta mahdottoman innoissaan.

Tänään sitten kun äidin silmä vältti, kävi Mitri tutkimassa, mitä Idan vaatekaapin alahyllyiltä löytyy. Itse teosaa yllätetyksi tulleen pojan ilme on kyllä paljonpuhuva.

Kärsivällisesti äiti lastasi kaiken takaisin kaappiin ja selvitti pojalle, että tänne ei Mitrillä ole asiaa, tämä on vaatekaappi eikä lelukaappi. Silmät suurina Mitri äitiä kuunteli, mutta eipä tainnut asia vielä perille mennä.

Pitääpä pyytää iskää virittämään vaatekaappeihin joku juttu, ettei niitä saa auki ihan noin vain.

P.S. Uusi pöytä on Sevetin mummon ja ukin synttärilahja molemmille lapsille ja kuvia siitä laitetaan myöhemmin, kunhan saadaan kaikki systeemit ensin paikoilleen.

huhti 27, 2012 - Ihana Ida, Mitri-mussukka    2 kommentteja

Vappuun valmistautuminen

Tänään koti koristeltiin vappukuntoon serpentiineillä ja ilmapalloilla. Tässä tunnelmia vauhdikkaasta koristelusta.

Mitri viuhtoo serpentiiniä edes takaisin ja päristelee mahdottomasti.

Ilmapallo saa kyytiä olohuoneessa.

Mitrikin pääsee välillä ilmapallon pomputtelun makuun.

Vauhtia piisaa. Kumpikohan nyt ehtii?

Kiista!

Isomman oikeudella Ida hallitsee pompottelutilannetta.

Ja tässä pallo viimeisiä hetkiä ehjänä. Pian kuului kova poks ja lysti loppui siihen. Mutta hauskaa oli, niin kauan kuin sitä kesti!

huhti 26, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit pois päältä artikkelissa Mitrin yökuvioista

Mitrin yökuvioista

Mitri nukkui toissa yönä elämänsä ensimmäisen kerran koko yön heräämättä kertaakaan (tai ainakin herättämättä ketään muuta)! 11 ja puoli kuukautta siihen meni, mutta nyt se siis vihdoin tapahtui. Kun poika laitettiin nukkumaan kahdeksalta illalla, antoi hän seuraavan kerran kuulua itsestään seitsemältä aamulla. Äiti oli ihan halitoissaan, sillä sai kerrankin nukuttua kunnolla. Iskä ja Idakin nukkuivat erityisen makeasti.

Seuraavana yönä Mitri otti kaiken korkojen kanssa takaisin, sillä poika aloitti huutamisen jo yhden jälkeen ja sitä jatkuikin sitten tasaisin välein aamuun asti. Sekään ei auttanut, että äiti otti Mitrin viereensä nukkumaan. Poika huusi kuin hyeena, sillä äidin vieressä maatessaan häntä harmitti, kun äiti ei suostunut imettämään keskellä yötä.

Iltapalan jälkeen Mitri viilettää reteänä olohuoneessa massu pullollaan, mutta hartiat takana ja ryhti tikkusuorassa. PIan on nukkumaanmenoaika, mutta vielä ehtii vähän leikkiä.

Nähtäväksi jää, milloin poika nukkuu seuraavan kerran koko yön heräämättä. Toivottavasti sitä ei tarvitse odottaa yhtä kauan kuin ensimmäistä ehjää yötä!

huhti 19, 2012 - Ihana Ida, Mitri-mussukka    1 kommentti

Sulassa sovussa

Äiti on huomannut, että loppuviikkoisin kun Idakin on päivällä kotona, tarvitsee Mitri paljon vähemmän huomiota äidiltä. Isosiskosta on Mitrille paljon seuraa (ja toisinpäin), kun neiti vain malttaa leikkiä nätisti Mitrin kanssa. Tänään sisaruksilla oli näin sopuisaa menoa ja äidin hermojen ei juuri tarvinnut kiristyä, kuten usein tavallisena päivänä käy.

huhti 18, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit pois päältä artikkelissa Kypärä

Kypärä

Ruoanlaittoa Kalevalan sanoin: "Se oli ukko rautakoura, rauankarva katsannolta; päässä paatinen kypärä, jaloissa kiviset kengät...".

huhti 16, 2012 - Mitri-mussukka    2 kommentteja

Ulkoilua, hrr!

Aurinko yritti paistaa pilvien läpi ja äidin mielestä se oli ihan riittävä syy lähteä ulos. Tuuli oli aika navakka ja kylmä, mutta kun päällä oli tarpeeksi vaatetta, äiti ajatteli, että tuulkoon, mennään vaan pyöräilemään.

Vastatuuleen polkeminen oli kylmää touhua. Mitrinkin oli vähän kylmissään, vaikka äiti toimikin tuulenhalkaisijana polkiessaan pyörää.

Äidillä tosin ei hirvittävän kylmä ollut, sillä polkeminen oli ihan riittävän raskasta. Jalat eivät vielä oikein olleet ”vedossa”. Pienkin ylämaa veti koivet maitohapoille ja laittoi hengityksen puuskuttamaan. Että mikäs siinä oli Mitrillä vain istuskellessa…

Kotipihalla pääsi Mitrikin vähän jaloittelemaan. Norjanangervoaita oli pojan mielestä ihmeellinen ja sitä piti tutkia tovi.

Tasaisella asfaltilla poika pääsi jo kävelemään ihan omin avuin ja vauhti tuntui vain kiihtyvän, kun äiti huusi varoitteluita perään.

Ja hups, niinhän siinä kävi, että painovoima voitti ja Mitri kapsahti nenälleen. Mutta se ei pojan fiilistä latistanut, vaikka vähän ehkä hämmästytti.

Aurinkoinen ja toimelias sunnuntai

Oli jo illansuu, ennen kuin äiti, iskä, Ida ja Mitri pääsivät pyöräretkelle, jonne tänään oli tarkoitus mennä.

Aamutuimaan  perheen naisväki kävi kirppiksellä ja teki taas vaikka mitä löytöjä. Äiti muun muassa osti itselleen pellavamekon ja Ida löysi barbin, pikkuprinsessan ja puisen kakkulautasen kakkupaloineen.

Kirppisreissun jälkeen Mitri käytettiin lastenlääkärillä, sillä pojalle nousi eilen joka puolelle punaisia näppylöitä, jotka tänään vain lisääntyivät. Äiti ei ollut ensin näppylöistä huolissaan, vaan ajatteli niiden painuvan ajan myötä pois, mutta soitettuaan varmuuden vuoksi Teveysneuvontapuhelimeen päätti äiti kuitenkin, kun sairaanhoitaja-täti siellä toisessa päässä kuulosti niin huolestuneelta, että parempi käydä näyttämässä lääkärille. No, äidin olisi vain pitänyt luottaa omaan arvioonsa, sillä lääkäri totesi, että ei ole allerginen reaktio eikä ole mikään rokko, vaan jonkun virustaudin aiheuttama ”joku reaktio”, joka todennäköisesti menee itsekseen pois. Mitri väläytteli lääkärisedälle parhaimmat hymynsä ja hekotti ääneen, kun lääkäri yritti kuunnella pojan keuhkoja, sillä stetoskooppi taisi vähän kutittaa. No, sen verran käynnistä oli hyötyä, että kuultiin, että Mitrillä oli ollut lievä korvatulehdus joka oli jo paranemaan päin. Se siis selittänee (hampiaden teon lisäksi) pojan huonoa tuulta, jota on tätä päivää lukuun ottamatta jatkunut jo useamman viikon.

Ja lopulta, grillauksen ja ruokailun jälkeen siis lähdettiin pyöräilemään.

Ida ajeli pyörällään jo aika hyvin, vaikka pari kertaa kaatuikin matkan aikana tasapainon kadottua. Ida oli aika vaarallinen kuski muutenkin, sillä hän jarrutteli arvaamattomasti aika ajoin ilman mitään syytä tyylillä "liinat kiinni". Lisäksi neiti ajaa pätkäytti äidin pyörän päälle heti tämän kuvan oton jälkeen. Iskä ajelee takana turvallisen matkan päässä.

Mitri oli ensi kertaa pyörän kyydissä. Äiti oli myös ensikertalainen turvaistuimen kanssa ajelussa. Hyvin matka kuitenkin sujui sekä pojalta että äidiltä (pojalle täytyy muuten ensi tilassa ostaa oma pyöräilykypärä).

Pyöräretken jälkeen leikittiin vielä hetken aikaa pihalla ennen iltapalaa.

Mitri oli innoissaan, kun pääsi pois rattaista kokeilemaan omia jalkojaan. Iskän laittama turvaportti oli ensitestissä ja hyvin tuntui toimivan!