Tagged with " seisomaan nouseminen"
Maa 5, 2012 - Mitri-mussukka    2 kommentteja

Mitrin unikoulu

Mitri on jo niin iso poika, kohta 10 kuukautta, että äiti ja iskä päättivät, että pojan on aika nukkua yönsä kunnolla. Niinpä äiti on muuttanut nukkumaan iskän puolelle sänkyä ja iskä hoitaa Mitriä öisin. Yöimetykset ovat siis loppu. Ei enää maitoa yöllä, nounou.

Mitrillä on nalle unikaverina.

Ensimmäisenä yönä poika nitisi muutamaan kertaan puoliltä öin ja vähän ennenkin, mutta iskä selvitti pienet kitinä onnistuneesti tutilla. Aamuyöllä sen sijaan karu totuus alkoi ilmeisesti paljastua ja Mitri huusi yhteen soittoon monta tuntia kuin syötävä. Iskä laittoi Mitriä takaisin sänkyyn makuulle noin 15 sekunnin välein ja tätä kesti äidin arvion mukaan yhtäjaksoisesti ainakin puoli tuntia. Lopulta väsymys voitti pikkumiehen ja rauhatonta unta seurasi muutama tunti, jonka jälkeen makuulleenlaitamisruljanssi jatkui. Onneksi Ida ei herännyt! Äiti ei muista (eikä iskäkään) vieläkö ruljanssi toistui kolmatta tai neljättä kertaa. Väsynyt pikkumies heräsi aamulla vasta puoli kymmeneltä (iskä sai vielä jatkaa uniaan).

Seuraavana yönä äiti nukkui tavattoman makeasti, eikä noussut sängystä kertaakaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Mitri ja iskä olivat yöllä tosi hiljaa. Iskän kertoman mukaan aamuyöllä poika kuitenkin hyppi taas sängyssä pystyssä ja iskä laittoi pikku kukkujaa makuulleen useamman tunnin ajan. Ja kuulema useampaan otteeseen. Mutta alkuyön poika nukkui tutin voimalla yhteen menoon, se oli iso edistysaskel.

Kolmas yö oli myös hiljainen. Mitri nukkui alkuyön taas yhteen putkeen. Tällä kertaa iskä ei aamulla kysyttäessä osannut oikein kertoa, montako kertaa poika olisi ollut aamuyöllä hereillä, mutta ei ilmeisesti kovin montaa. Äiti tietää itsekin, että jos Mitrin kanssa ei tarvitse taajoa, ei itse herää kovin paljon, jolloin aamulla on tosi vaikeaa muistaa, kauanko ja monestiko on ollut ylhäällä. Homma kuulostaa siis tosi hyvälle.

Äiti on muuten huomannut, että nyt kun poika on nukkunut yöllä yhtäjaksoisemmin, on hän ollut päivisinkin pirteämpi. Taitaa olla kaikin puolin vain hyväksi tämä unikoulu!

Päivisin Mitri on ahkerasti harjoitellut kävelemistä ja alkaakin olla siinä jo aika hyvä. Käännökset onnistuvat ja välillä tulee muutama juoksuaskelkin, kun on oikein kiire.

Vaikka kyllä noita kompurointejakin vielä tulee tiheään. Mutta pienistä viis!

Aamuisin Mitri on saanut puuroa normaaliin tapaan vasta aamupesun ja vaatteiden pukemisen jälkeen ja on tyytynyt siihen. Hyvin on puuro maittanut, mutta ei poika ole mitenkään erityisen nälkäinen kuitenkaan ollut. Uskomatonta! Ja äiti kun luuli, että poika on syönyt tiheästi öisin koska on nälkäinen, mutta onpa tainnut ollakin vain lohtulussutusta.

Viimeisen viikon ajan äiti on huolehtinut siitä, että imettää Mitriä päivisin useammin ja Mitri on alkanut itsekin ilmoittamaan tietynlaisella kitinällä, että haluaisi maitoa. Lisäksi poika saa maitoa ennen kumpiakin päiväuniaan ja illalla ennen nukahtamista. Luulisi siis maitopuolen olevan kunnossa, vaikka yösyötöt ovatkin tästä lähtien historiaa.

Maidon lisäksi Mitrin ruokavalioon kuuluu kiinteä lounas, välipala, päivällinen ja iltapala, joiden kanssa poika juo nokkamukista vettä.

Päivällisellä Mitri sai jälkiruoaksi ruisleipää jota mutustelikin keskittyneesti aika tovin. Ja tältä näytti lattia ja ruokalapun kaukalo pojan mutustelun päätteeksi.

Ida halusi, että hänestäkin otetaan kuva eikä ainoastaan Mitristä. Ja niin tehtiin.

Nyt on sitten menossa yö numero neljä. Äiti odottaa jännityksellä, montakö yötä vielä tarvitaan, että poika vetäisi yhtenäiset unet. Vai onkohan liian aikaista vielä toivoa sellaista?

Tam 2, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Mitri on kova menijä

Mitrin taidot liikkumisen saralla ovat ottaneet huimia harppauksia joululoman aikana. Poika oppi loman aikana konttaamaan ja etenee nyt kontaten kohtuullisen hyvin, vaikka kovin nopeaa eteneminen ei vielä ole. Onneksi, sillä nyt äiti ehtii vielä poiminaan pois lattialta Mitriltä kiellettyjä juttuja, joita kohti poika lähteee hihkuen menemään.

Matkalla alakerran portaiden suulta makuhuonetta kohti.

Nopeampi liikkuminen on tuonut mukanaan myös ongelman, sillä Idan huoneessa on aina lattialla pieniä legoja tai muita leluja. Mitirä ei voi sinne päästää ja äiti onkin pyytänyt Idan pitämään huoneensa oven kiinni. Se ei kuitenkaan estä neitiä kiusaamasta pikkuveljeään. Tänään Ida esimerkiksi työnteli oven alta juttuja, jotka sitten vetaisi heti pois kun Mitri niistä kiinnostui. Kun poika lopulta pääsi jutusta jujulle, nappasikin hän arvaamatta Idan "luottokortin" ja aiheutti kovan huudon oven toisella puolella. Ähä kutti, myhäili äiti.

Mitri seisoo tukea vasten jo aika hienosti, joten konttauskypärä on voitu jättää pois käytöstä. Tokihan keikahduksia vieläkin sattuu, mutta paljon harvemmin. Useimmiten poika pitää kiinni vain yhdellä kädellä ja touhuaa toisella jotain muuta, esimerkiksi tutkii lelua.

Idakin tahtoi mukaan kuvaan.

Turvallisia nousuja, onko niitä?

Äiti on uskaltanut hengittää vähän vapaammin, kun Mitirllä on ollut konttauskypärä päässä. Eihän se mikään kovin vetävän näköinen hökötys ole, mutta onpahan vähän pehmustetta. Poika on kuin vieteri: kun hän mätkähtää alas, nousee hän saman tien ylös. Huh, moisella menolla kuka tahansa muu olisi ihan poikki, mutta ei näköjään Mitri.

"Hei äiti, minä täällä!"

"Tulin tänne kävelemään sohvan laitaa pitkin."

Äiti ymmärtää nyt, miksi Mitri on alkanut päästämään kätensä irti seisaallaan ollessaan. No tietysti siksi, että kädellä otetaan kiinni seuraavasta tuesta ja siirrytään eri paikkaan. Eihän tämän näin nopeasti kuuluisi mennä, eikös sitä seisomista ensin pitäis harjoitella jonkin aikaa ja sitten vasta alkaa siirtymään paikasta toiseen? Kyllähän pikku-ukko on tosin jo jonkin aikaa ottanut askelia, kun häntä on käsistä tuettu, mutta että ihan yksin?!

Mitri tutkii lelujakin suorilta jaloilta. Ida matkii.

Tänään oli muuten siinä mielessä historiallinen päivä, että äiti söi pureskeltavaa ruokaa ensi kertaa kokonaiseen viikkoon. Aamulla kolme(!!!) pehmeää leipää siitä ilosta että huomasi pystyvänsä syömään, ostosreissulla hampurilaisen ja päivälliseksi spagettia ja kinkkukastiketta (no, sen kanssa oli vähän vaikeuksia, mutta kyllä äiti annoksen lopulta selvitti).

Joululahjaostoksilla käytiin siis iltapäivällä ja saatiin ostettua kaikki, mitä pitikin. Äitikin uskaltautui mukaan, kun otti käsidesin laukkuun ja höläväsi sillä käsiä aika ajoin, ettei vaan tartuta ketään.

Illalla iskä taas innostui leipomaan ja teki sekä suklaakakkua että sulkaabrowniseja. Ja arvatkaa kuka sai nuolla taikinat?

Neiti on täysin keskittynyt vain yhteen asiaan.

Jou 16, 2011 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Ei palella pienen päätä…

Huh, tämä päivä oli kyllä täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kolme päivää sitten tukea myöten ylös nousemaan oppinut Mitri tuntuu luottavan täysin tasapainoonsa, vaikka se vielä on tosi olematon. Seisaallaan poika huojuu kuin korkeat koivut tuulessa. Aika ketterästi Mitri kyllä pääsee jo ylös ja melkein mitä vasten vain. Sohvaa, syöttötuolia, keittiön penkkiä, lelukoria ja niin edelleen. Ylös päästyään poika tosin tuntuu unohtavan, että siellä pysyäkseen täytyy pitää jostain kiinni ja mätkähtää alas niin että kallo kolahtaa. Aaapua! Äiti on ollut kotona helisemässä vähän liiankin näppärän pojan kanssa. Onneksi sen suuremmilta onnettomuuksilta ollaan vältytty [äiti koputtaa puuta], mitä nyt otsaan tuli pieni mustelma yhdestä sukelluksesta, joka päätyi tuolin jalan kulmaan.

Ida mokoma on pahasti tiellä, joten Mitirn täytyy ottaa tukea pöydän jalasta.

Eihän siinä kauaa mennyt, nyt Mitri seisoo.

Ja hetken päästä kiinni pitäminen unohtuu ja sitten mentiin. Huh huh!

Onneksi iskä tuli kotiin kaupan kautta ja oli ostanut pehmustetun kypärän, sillä eihän pojan touhuja ihan koko aikaa ehdi silmällä pitämään. Ja tarpeeseen kypärä todella tuli ja maksoi hintansa heti takaisin moninkertaisesti, sillä Mitri kaatui suoraan takaraivo edellä pianon jalan kulmaan. Kypärän ansiosta siitä selvittiin vain säikähdyksellä.

Äidistä on ihan käsittämätöntä, että poika on reilussa viikossa oppinut nousemaan seisaalleen. Ja koko ajan tulee lisää ketteryyttä ihan silmissä. Tajuton vauhti tällä pikku-ukolla kehityksessä meneillään.

Iltaruoaksi iskä teki muuten hampurilaisia ja ne näyttivät tosi herkullisilta.

Ida herkuttelee hampurilaisella.

Äidin päivällinen oli sen sijaan jotain ihan muuta, sillä kipeällä suulla ei voi kuvitellakaan muuta kuin litkivänsä nestemäisiä ruokia.

Jou 13, 2011 - Mitri-mussukka    1 kommentti

Äidin pikku-ukko oppi nousemaan seisaalleen tukea vasten

Mitri on tänään ahkerasti harjoitellut tukea vasten nousemista ja lopulta sai sen onnistumaan. Sitä ennen (ja sen jälkeen) poika muksahti kuitenkin useasti lattiaan.

Kotona on harmillisen vähän sopivan korkuisia tukia, joita vasten voisi turvallisesti yrittää ylös. Mitri (ja äiti) ovat joutuneet tyytymään ei niin turvallisiin tukiin – kuten esimerkiksi pianopenkki, joka kaatua kolahti, kun Mitri yritti sitä vasten ylös. Onneksi poika tai pojan sormet eivät jääneet alle! Hilkulla kyllä oli. Nyt penkki on laitettu paikkaan, josta Mitri ei pääse sitä kaatamaan.

Sopivien tukien puuttuessa äiti jopa viritti Mitirille keskelle lattiaa vessassa olevan korokejakkaran, koska siinä on alhaalla kumit ja se ei luista vaikka sitä vasten nojaa. Nouseminen onnistui sen kanssa hyvin, mutta jäi jotenkin puolihiehen, sillä vaikka pojan jalat olivat suorassa, niin pylly oli pystyssä, koska kädet ottivat tukea liian matalasta jakkarasta.

Sopivan korkuisen tuen Mitri löysi itse, kun äiti oli lastaamassa tiskejä koneeseen.

Juuri oikean korkuinen tuki

Luukkua vasten poika pääsi helposti polviseisontaan ja siitä sitten lopulta vähän hatarammin ihan ylös asti. Mitri ei kuitenkaan pysynyt siellä niin kauaa, että äiti olisi saanut kuvan.

Ylös ja samantien alas.

Onneksi alastulossa ei käynyt kuinkaan, kamala huuto johtui enimmäkseen säikähdyksestä. Seisaaltaan suorilta jaloilta poika ei olekaan vielä aiemmin muksahtanut, kun ei ole aiemmin yksin siinä asennossa ollut. Joka tapauksessa nyt poika on päässyt ylös kerran, joten huomenna sama touhu jatkuu varmasti uusin harjoituksin. Huh huh, päivästä voi tulla äidille työläs…

Äidin eneterorokko ei vielä tänään näyttänyt merkkejä paranemisesta ja siksipä äidin ja pojan lounaat näyttivät aika lailla samalta.

Porkkanakeittoa ja karjalanpaistia

Onneksi äiti kuitenkin illalla sai puhelinreseptillä lääkettä, joka hieman helpotti suun tilannetta. Se oli aika jytyä tavaraa ja äiti ei ole varma, uskaltaako käyttää sitä toista kertaa, mutta loppujen lopuksi se kuitenkin auttoi, vaikka ensin pahensikin tilannetta.

Jou 12, 2011 - Ihana Ida    2 kommentteja

Pikku leipuri

Iskällä oli tänään töistä tullessa kovasti ylimääräistä energiaa, jonka hän päätti purkaa leipomalla suklaatorttua. Ida sai olla apurina kuten monesti aiemminkin. Tänään neiti rikkoi ensimmäistä kertaa kananmunan itse ja sekös oli hienoa!

Plumps, sinne meni!

"Näitkö äiti, se onnistui!"

Sillä aikaa kun iskä ja Ida touhusivat taikinan kimpussa, pyöri Mitri keittiön lattialla itsekseen. Kun äiti vilkaisi pojan touhuja, oli tämä yrittämässä seisaalleen syöttötuolin avulla. Tuoli oli kuitenkin huono tuki, eikä nousu onnistunut.  Aiemmin päivällä Mitri pääsi polviseisontaan samaista tukea vasten, mutta mätkähti (onneksi pehmeästi) alas kun alkoi yrittämään jalkapohjia lattiaa vasten. Mutta kaukana ei onnistuminen enää ole, tuumi äiti.

Yritys hyvä, mutta ei tällä kertaa ihan onnistunut

Äiti jättäytyi ihan tarkoituksella muun perheen touhuista sivuun, sillä enterorokko on vain pahentunut ja pahentunt. Nyt äidin on jo vaikea puhua saati syödä, kun kieli on niin täynnä rakkuloita ja turvoksissa. Ja kipeä kun mahdoton! Onneksi iskä oli käynyt kaupassa ostamassa jugurttia ja sosekeittoja, niitä toivottavasti pystyy syömään.

Leivontasession päätteeksi iskän pikku apulainen sai palkkionsa, taikinakulhon ja nuolijan.

Mmmmm, mitä herkkua!

P.S. Iskä uskalsi lähteä illalla treeneihin ja jättää suklaakakun parvekkeelle jäähtymään, sillä oli varma siitä, että nyt äiti ei käy sitä maistelemassa…

Jou 11, 2011 - Perhe-elämää    3 kommentteja

Se sellainen sunnuntai

Äiti kamppailee enterorokon kourissa, joka tuntuu vain pahenevan. Meneillään on lisäksi pakkolaihdutuskuuri, sillä suu on rokon takia niin kipeä, että äiti ei saa syödyksi. Nielaiseminen sattuu ja suu kirvelee koko ajan. Kaikki paikat ovat kipeänä, niskat jäykkänä ja olo on tosi kurja.

Onneksi iskä on ollut kotona ja leikkinyt lasten kanssa niin äiti on saanut vähän levätyksi. Aamulla oli iskän vuoro nukkua pitkään kun äiti nousi muksujen kanssa ylös, joten iskä on ollut tänään aika energinen nukuttuaan hyvin edellisyönä.

Mitri lentää korkealle iskän käsissä.

Tietysti Idakin halusi korkealle, kun Mitrikin pääsi. Iskä otti touhun käsivarsitreeninä ja nosteli nostelemistaan.

Mitri (joka on tänään tasan 7 kuukauden ikäinen) nukkui ensimmäisillä päiväunille yli puolitoista tuntia, joten poika on jaksanut touhuta päivän aikana vaikka mitä. Äiti ei tiedä, onko enterorokolla jotain tekemistä asian kanssa, mutta Mitri ei ole oikein halunnut tänään maitoa, vaikka on ollut selvästi nälkäinen. Kiinteät ruoat on syöty normaalisti ja hyvällä halulla, mutta tissistä poika on ottanut vain muutaman imaisun ja lopettanut sitten syömisen. Voikohan rokko muuttaa maidon makua jotenkin? Tai maistuukohan maidossa parasetamoli, jota äiti on syönyt pitääkseen olonsa kohtuullisena?

Mitri liikuskelee lattialla ollessaan jo aika lailla. Uusin juttu on nostaa pylly ylös jalat suorina.

Kaikista hauskinta on nousta seisomaan. Sopivan tuen löytyessä poika yrittää sitä kovasti itsekin, mutta mukavinta se on kuitenkin silloin, kun iskä pitää kiinni.

Ida on ollut tänään erityisen rauhaton ja huomionkipeä, eikä ihmekään, sillä tyttö on viettänyt eilistä kauppareissua lukuunottamatta koko viikon kotona neljän seinän sisällä. Neidin voimat alkavat kuitenkin olla jo ennallaan, käsien näppylät kuivuneet ja suukaan ei enää kirvele syödessä, joten huomenna Ida pääsee dagikseen. Onneksi.

Ennen nukkumaanmenoa iskä luki vielä iltasadun.