Vaarini Toivo Leinosen elämästä
Toivon muistelusten mukaan kirjoittanut Markus Moshnikoff.

Toivon lapsuus on liikkuvaista hänen isänsä työn takia. Sahatyöläisen on kuljettava paikkakunnalta toiselle työn perässä. Sahoja perustetaan ja lakkautetaan, ja sen mukaan myös Toivon lapsuudenmaisemat vaihtuvat.
Yhteen aikaan hänen isänsä on töissä Sunilan sahalla Kotkan läheisyydessä ja hänen perheensä asuu vuorotellen sekä Sunilassa että Kotkassa. Kotkassa on meneillään suuri sahabuumi ja muun muassa Hackman & Co. on rakentanut Sunilaan ensimmäisen höyrysahansa jo vuonna 1870. Se on palanutkin ja vaihtanut omistajaa.

Kun nuori Toivo on ammatinvalinnan edessä hän menee ammattikouluun opiskelemaan koneenrakennusta. Perheen muuttojen takia hän käy ensimmäisen vuoden Sunilassa ja jatkaa toisena Kotkassa.

Vuonna 1939 Toivo menee vapaaehtoisena armeijaan, samoin kuin moni muukin hänen kotkalainen ikätoverinsa. Toivo on palvelukseen astuessaan 17-vuotias. Samana vuonna Neuvostoliitto hyökkää Suomeen ja talvisota alkaa. Toivo joutuu suoraan Talvisotaan Viipurinlahdelle.

Toivo määrätään kaverinsa kanssa Aliupseerikouluun. Terveystarkastuksessa pojat pitävät kuumemittaria uunia vasten lämpiämässä kun muiden silmä välttää. Tietysti mittari silloin näyttää, että pojillahan on kuumetta ja heidät toimitetaan suoraa päätä sotasairaalaan. Terveet miehet kuluttavat sotasairaalassa aikaa miten taitavat. Hoitajilla on sairaalassa solarium-lamppu ja niinpä Toivokin kokeilee sitä ja ottaa hoitajatyttöjen kanssa aurinkoa kasvoillensa. Ensikertalaisen on kuitenkin vaikea arvioida, kuinka kauan solariumissa voi olla, ja hänen kasvonsa palavat ja muuttuvat aivan punaisiksi. Lääkärit passittavat hänet tämän takia Vilppulaan sairaalaan, jossa ihmetellään mikä tauti on kyseessä, kun potilaan kasvot punottavat ja kuumottavat sillä lailla. Toivo onnistuu viipymään sairaalareissuillaan yhteensä kaksi viikkoa ja säästyy Aliupseerikoululta.

Jatkosota alkaa vuonna 1941. Siellä Toivo palvelee jalkarykmentissä numero 45 jota kutsutaan myös JR 45:ksi. Sodan aikana Toivo taistelee Viipurinlahdella ja on mukana Viipurin valloituksessa. Sen jälkeen taistelut vievät hänet Ääneslinnaan, Karhumäkeen, Rivimäen asemalle ja sieltä sitten Syvärille vuonna 1942.

Toivo ja eräs toinenkin mies samasta jääkärijoukuueesta lähtevät vapaaehtoisena Kaukopartioon, jonka tehtävänä on suomalaisten perääntymisvaiheessa selvittää, millaista väkeä ja minkä verran Suomeen päin on tulossa. Kaukopartiota johtaa vänrikki Sirén. Kaukopartion retket vievät Toivoa Ryssän puolelle. Eräs retki ulottuu jopa parisataa kilometriä Ryssän puolelle ja kestää kolme viikkoa. Tiedusteluretki on siinä mielessä onnekas, että kaikki Kaukopartion sotilaat pääsevät ehjinä takaisin rajan yli Suomeen. Tämä johtuu Toivon mukaan siitä, että miehet luottivat johtajaansa Siréniin ja olisivat menneet tämän kanssa vaikka Moskovaan asti, jos tarve olisi vaatinut.

Toivo määrätään johtamaan joukkoa Syskyjärvelle Impilahden kuntaan. Erityisen haikeana Toivo muistelee, että yksi mies hänen johtamasta joukostaan kaatuu. Ryssät pääsevät yllättämään heidät ja hyökkäävät partion ollessaan levolla metsän reunalla. Yksi mies jää sille paikalle. Kaatuneen sotamiehen nimi on Per-Erik Mansner ja hän on ollut siviilissä sipoolainen merimies (s.23.09.1915, k. 21.07.1944).

Sodan loppupuolella Toivo ylennetään korpraaliksi. Omien sanojensa mukaan hän ei ylennyt sotilasurallaan sen enempää, koska “oli sellainen purnaaja” eikä “tykännyt olla samaa mieltä herrojen kanssa”. Joka tapauksessa Toivo saa sodasta I Vapauden Ristin.

Sodan loputtua Toivo palaa kotipuoleensa Kotkaan. Avioliiton Anna-Maria Auvisen kanssa hän solmii kesäkuussa 1947. Saman vuoden marraskuussa syntyy perheen esikoispoika Esa Aulis.

Toivo käy Sahateollisuuskoulun Kotkassa ja menee töihin höyläämölle. Perheeseen syntyy toinen poika, Juha Tapio, joulukuussa 1948.

Seuraavan työpaikan Toivo saa ennen vuotta 1950 ja se on sahanhoitajan paikka puutavaraliikkeessä Lahdessa. Siellä Toivo suunnitelee, piirtää ja toteuttaa sahan. Lahdessa Toivon perhe, vaimo Anna-Maria ja lapset Esa (3) Juha (2) ja vastasyntynyt Markku asuvat sekä Ahtialassa että Uusikylässä.

Uusikylän aikoihin vuoden 1953 maaliskuussa perheeseen syntyvät kaksoset Pirjo Riitta ja Jarmo Hannu. Jarmo adoptoidaan pian syntymänsä jälkeen Anna-Marian nuoremmalle siskolle Liisalle ja tämän miehelle Hannu Alatalolle.

Vuonna 1954 Toivo käy Otaniemessä Espoossa Teollisuuden palopäällikkö -kurssin.

Kun perheen seuraavat kaksoset Marja Hannele ja Marjut Hillevi syntyvät marraskuussa 1956, Leinosen perhe asuu Hyrynsalmella. Toivo toimii siellä sahalla työnjohtajana. Hyrynsalmelta he muuttavat vuonna 1960 Virttaalle Turun lähelle ja sieltä edelleen Haapajärvelle Keski-Suomeen vuonna 1962. Haapajärvellä Toivo on sahanjohtajana.

Perheen elämä on repaleista alituisten muuttojen takia, ja kaikki alkavat kyllästyä siihen. Ruotsissa sahoilla menee paremmin kuin Suomessa ja niinpä Toivo perheineen muuttaa sinne vuonna 1966. Ajatuksena on pysyvämpi asuinpaikka ja kiinteämpi työ Ruotsissa. Perhe Leinonen muuttaa Lännaholmiin ja ostaa vanhan maalaistalon, jonka nimi on Syysåker. Se sijaitsee Almungen lähellä. Toivo aloittaa työt sahanhoitajana ja huolehtii työssään myös höyläämöstä. Perhe muuttaa lähemmäs Toivon työpaikkaa Lännaholmin sahan kupeessa sijaitseviin valkoisiin taloihin. Muuton aikaan perheen kuopukset, kaksoset Marja ja Marjut ovat 10-vuotiaita.

Suurista odotuksista huolimatta muuttoputki kuitenkin jatkuu Ruotsin puolellakin. Vuonna 1977 Toivo ja Maija muuttavat Enköpingiin, jossa Toivo aloittaa sahalla käyttöohjaajana.

Toivo on kova tupakkamies ja 17. marraskuuta 1980 se on vähällä koitua hänen kohtalokseen. Hän on töihin mennessään unohtanut piippunsa kotiin, ja sitä täytyy lähteä kesken työpäivän hakemaan. Hän ajaa kotiin päin vanhaa tietä ja takaisin töihin hän päättää ajaa Enköpingin uutta moottoritietä. Matka taittuu rattoisasti Saab 99:llä. Erään sillan alla on jäätä, ja auto lähtee käsistä. Hetkeä myöhemmin Saab on aivan rutussa ja romuna. Kaikesta huolimatta Toivo selviää! Eniten häneltä loukkaantuvat kolarissa jalat ja niiden takia hän joutuu käymään peräti kuudessa eri sairaalassa hoidossa ja kuntoutuksessa.

Vuonna 1981 on taas muutto edessä. Työ vie Toivon ja Maijan Katrineholmiin. Työkyvyttömyyseläkkeelle Toivo pääsee vuonna 1984, sillä hyvästä kuntoutumisestaan huolimatta hän ei kuitenkaan ole enää entisessä terässään.
Toivo saa Katrinehomiin siskoltaan Suomesta kirjeen, jossa on mukana lehti-ilmoitus Anttolaan rakennettavasta talosta. Hinta vaikuttaa sopivalta ja talon lähellä sijaitsee järvikin, Saimaa. Talo valmistuvat lokakuussa 1984 ja Toivo ja Maija muuttavat eläkepäiviään viettämään takaisin Suomeen, Anttolaan.
Yksi ensimmäisistä projekteista Anttolaan muuton jälkeen on lisähuoneen rakentaminen autotallin päätyyn. Seuraavat vuodet kuluvatkin leppoisasti kalastellessa ja pihaa hoitaessa.

Toivon kuulo on huonontunut ja hänellä on korvassaan kuulolaite. Usein halutessaan olla rauhassa hän tapaa laittaa kuulokojeen pois päältä. Ehkäpä Maija aavistaa tämän, eikä siis välitä, vaikka hänen puheensa joskus kaikuukiin sananmukaisesti kuuroille korville.

Vanhoilla päivillään Toivo innostuu osakekaupasta ja seuraakin tiiviisti kurssien heilahtelua teksti-tv:stä.

Kesällä 2001 Toivolla todetaan keuhkosyöpä. Syöpää hoidetaan Jyväskylässä kemoterapialla syksyllä 2001. Hoito tehoaa, vaikka viekin miehestä paljon voimia. Vuodenvaihteen jälkeen Toivo syöpä todetaan uusineen ja Toivo joutuu olemaan sairaalassa maaliskuuhun saakka. Lopulta hän pääsee kotiin Maijan hoitoon. Kotonakin hän saa lisähappea letkun kautta, jotta hengittäminen olisi helpompaa.
Eräänä päivänä Maija kompastuu kotona Toivon sängyn ympärillä oleviin letkuihin ja häneltä murtuu lonkka. Sairaalareissuhan siitä tulee, eikä Toivo voi jäädä kotiin ilman apua, joten hänenkin on lähdettävä Mikkeliin sairaalaan. Jostain syystä aviopari ei saa jäädä samaan sairaalaan. Toivo siirretään Moision sairaalaan kaupungin laidalle ja Maija jää Mikkelin keskussairaalaan, joka sijaitsee keskikaupungilla.

Toivo kuolee helatorstai-iltapäivänä 9. toukokuuta 2002 Moision Sairaalassa. Lähtö tulee nopeaan, sillä vielä klo 13 maissa hoitajat kysyvät joisiko Toivo kahvia, mutta hän kieltäytyy. Pian hänen kuntonsa huononee ja kolmen maissa iltapäivällä kaikki on jo ohi.

Toivon siunaus pidetään 24. toukokuuta 2002 Lamminpään Kappelissa, Ylöjärvellä. Kukkia lasketaan haudalle sateen jäljiltä raikkaassa ilmassa ja satakieli kajauttaa sävelensä. Kun kukat on laskettu, lintukin vaikenee.