Yleistä

“Nykyisin (vuonna 1934) elävistä suvuista ei Moshnikoffien nimiä ollenkaan tapaa paikannimissä. Suku onkin vasta viime vuosisadan loppupuolella tullut Suonjeliin Nuortijärveltä.”
K. Nickul : Petsamon eteläosan koltankieliset paikannimet kartogrfiselta kannalta, Helsinki 1934

Medrei Moshnikoff

Perheellä oli 2 venettä, nuotta ja 20 verkkoa. Poroja heillä oli yhteensä 31: 5 härkää, 13 vaadinta, 7 vuongelia, 5 uros- ja 7 naarasvasaa. Lampaita heillä oli 4. Kulkuneuvoina heillä oli 2 pulkkaa, 2 sania ja 2 rekeä. Lisäksi heillä oli käsikäyttöinen ompelukone ja samovaari.

Medrei työskenteli suuriman osan vuodesta nikkelikaivoksilla.Terentillä, Medrein tyttären Pauliinan miehellä, oli omakin alueensa, mutta hän asui vaimonsa luona.
Toukokuussa perhe muuti Vuell-Njahtshjäu´rr:ille ja siellä he asuivat vuoden loppuun asti. Ensimmäisiä verkkokalastuksia harjuksen pyytämistä varten he harjoittelivat joen suulla. Kesällä ja syksyllä he nuottasivat koko järvellä, nuottauksen he aloittivat aina klo 18 aikoihin.

Medrein alueeseen kuuluu myös Vuell-Njahtshjäu´rr:in lisäksi järvi Kallajokk-ketjussa, Junges-Kallajäu´rr. Siellä he eivät kuitenkaan kalastaneet vuonna 1938.

Medrein toinen silmä oli sokea, koska siitä oli mennyt poronsarvi läpi. Jogor, hänen poikansa, oli halvaantunut oikealta puolelta, ja oli koko ajan riippuvainen toisten avusta. Hänellä oli myös (kirjan mukaan) vaikea luonne.
Karl Nickul: The Skolt Lapp Community Suonjelsijd, 1938

Huotari Moshnikoff

“– Kiurelin poika Vasko lähti sitten eräänä kyytimiehekseni Inarin Sulkusjärveä kohti. Matkalla poikettiin Kiurelin veljen Huotarin tuvalle, jossa näytti vallitsevan kova puute. Huotari oli joutunut asevelvollisena maailmansotaan Puolan rintamalle ja haavoittunut toiseen käteensä niin, että sairaalassa oli täytynyt poistaa pitkä kappale käsivarren luuta. Kyynärvarsi riippui siten vain lihasten ja jänteiden varassa. Riutuneen näköinen vaimo tuuditti lastaan tilapäisessä komsiossa, jonka oli itse kuronunt kokoon tuohilevyistä.”
T.I. Itkonen: Lapin matkani, (Itkosen kolmas matka Koltan Lappiin 1926)

Huottarin perheellä oli kolme (kesä)asuinpaikkaa:
1. Puldshikjäu´rr: mökki, 3 varastoa, kalakellari, sauna, porosuoja (leäkk), lammassuoja ja aitta.
2. Riuttikjäu´rr: mökki, varasto, sauna, lammassuoja ja aitta.
3. Röttjäu´rr: mökki, varasto, sauna ja lammassuoja.
Lisäksi perheellä oli 7 venettä, nuotta ja 25 verkkoa. Heillä oli myös ase, käsikäyttöinen ompelukone ja samovaari.
Poroja heillä oli yhteensä 44: 13 härkää, 15 vaadinta, 2 urakkaa, 4 vuongelia, 5 urosvasaa ja 5 naarasvasaa. Lampaita heillä oli 6.
Heillä oli myös porokoira. Kulkuneuvoja heillä oli yhteensä 10: 4 pulkkaa, 2 sania ja 4 rekeä.

Toukokuussa perhe muutti Puldishikjäu´rr:ille ja siellä he asuivat elokuulle asti. He kalastivat Puldishikjäu´rr:issa ja myös muilla lähijärvillä; nuottaa he vetivät yleensä hämäräntulon aikoihin.

Elokuun lopussa 1938 Ontashk (Anton) meni kouluun talvikylään, jasen takia perhe muutti Röttjäurr:ille ja muutaman päivän kuluttua edelleen Riuttikjäu´rr:ille. Siellä he kalastivat enimmäkseen verkoilla (pimeässä ei kannattanut nuotata). Syyskuussa he tekivät joitain kalastusmatkoja Koshk-Riuttikjäu´rr:ille, mutta eivät olleet siellä yötä.

Anna, Huottarin pojantyttö, syntyi 17.11. Riuttikjäu´rr:in mökissä. Mari, Paavon vaimo ja lapsen äiti, oli synnytyksen jälkeen vuoteen omana kaksi viikkoa. Anna sai kummeikseen Anastasia Moshnikoffin ja Riggu-Vaskon.
Joulun aikaan koko perhe muutti Algasjäu´rr:in ja Luobbal:in kautta talvikylään.
Karl Nickul: The Skolt Lapp Community Suonjelsijd, 1938

Peipkuorbash-niminen paikka Petsamossa on saanut nimensä sen mukaan, että Huotari siellä 1920-luvulla liikkuessaan oli kadottanut piippunsa tähän palomaahan.
K. Nickul : Petsamon eteläosan koltankieliset paikannimet kartogrfiselta kannalta, Helsinki 1934, sivu 60

Kiureli Moshnikoff

“– Maazzazjaurrilta lähdin Pekan (Itkosen opas Pekka Saijets, Nuoran Pekka) kanssa painelemaan polkua myöten parin peninkulman päässä sijaitsevalle Aalgazjaurr´ille, Moshnikoff-suvun asuinsijoille. Siellä elelivät veljekset Kiureli ja Huotari sisarensa ja äitimuorinsa kanssa. Isä oli kuollut muutamia vuosia aiemmin. Hän oli kotoisin Nuortijärveltä mutta jo poikasena joutunut Suonikylään erään lapsettoman pariskunnan kasvatiksi. Siten hänestä oli tullut myös kyläkunnan jäsen, joka sai samat oikeudet ja velvollisuudet, kuin muutkin miespuoliset asukkaat. Moshnikoffeilla oli jonkinlainen asuntorivi: tupa ja pohja-alaltaan neliskulmainen kota, jota yhdisti katos. Tupaa saattoi sanoa pirtiksikin, sillä siinä oli pieni leivinuuni, jossa saattoi paistaa jopa limpuntapaistakin hapanta leipää, kun muualla kypsennettiin vain ohutta lapinkakkua vinoon pystytetyn laakakiven päällä takkavalkean paahteessa.

– Moshnikoffien kesäpaikan lähellä lahden takana kohosi jyrkkä vuorenseinämä, ns. Aalgazjäurrin pahta, jota seudulla yleisesti kunnioitettiin pyhänä paikkana.

– Pekka ryhtyi puhemieheksi, ja alkoi jutella, että tässähän on kaksi nuorta, jotka sopisivat hyvin toisilleen. Hän puhui niin lipevästi kummankin avuista, unohtamatta asian taloudellistakaan puolta, että eukko alkoi mieltyä ehdotukseen ja sanoi myötäjäisiä olevan varattuna: poroja kuulemma oli ja kirstussa hopearuplia. Pääsin sentään pälkähästä huomauttamalla hankalasta esteestä, koskapa meillä oli eri uskonnotkin. Talon pojat olivat mukavia puheliaita miehiä, Kiureli jo leskimies, jolla oli pieni poika, ja vielä naimaton Huotari, muutama vuosi sitten sotapalveluksesta vapautunut.”
T.I. Itkonen: Lapin matkani, (Itkosen muistelmia ensimmäiseltä matkalta Koltan Lappiin 1912)

” — Saavuimme Aalgazjäu´rrille, joka oli entisestään tuttu, mutta näytti talviasussaan melkein oudolta. Tietä riitti vielä läheiseen Lompoloon, jossa oli Kiureli Moshnikoffin kevättupa ja aitta. Päätimme jäädä tänne yöksi, vaikka isäntäväki oli poissa. Kiureli vaimonsa ja poikansa kanssa oli tosin jo muuttanut tavallista aiemmin talvikylästä kevätpaikkaansa, mutta perhe oli nyt metsässä noin peninkulman päässä hirvas- ja härkätokkansa luona, joka piti laskettaman vapauteensa kevät- ja kesäkaudeksi.

– Aamulla heräsimme siihen, että Kiureli ja hänen vaimonsa Naska astuivat sisään. Naska pani samovaarin tulelle. Siinä einettä syötäessä ja juteltaessa puhe kiertyi tietenkin poroihin ja tultiin siihen tulokseen, että isännällämme oli vireämpiä ja vuonkaampia härkiä kuin Pekalla mukana olevat. Kun Kiureli ilmaisi haluavansa kyyditä minua Suonikylään, niin inarilainen oppaani suostui palaamaan kotiinsa. Kiureli lähti tokkaansa ja tuli takaisin mukanaansellaisia härkiä, oita ei ollut koko talvena valjaissa käytetty; sääreviä, pystypäisiä peurakoita.
– Kiureli valjasti kummankin ahkion eteen kaksi ajokkia, ja päivän illastuessa alkoi valmista kovapohjaista tieuraa myöten meno, jonka veroista en ollut ennen saanut kokea.
T.I. Itkonen: Lapin matkani, (Itkosen muistelmia toiselta matkalta Koltan Lappiin 1913)

” — Uula sen sijaan lähti kyyditsemään minua (Sulkusjärveltä) itään ensimmäiseen koltantaloon, noin kolmen peninkulman päässä sijaitsevaan Lompoloon. Täällä asui perheineen Kiureli Moshnikoff, johon olin tutustunut jo 1912 ja 1913. Talvikylän jouduttua rajasopimuksen mukaan Neuvosto-Venäjän puolelle oli Kiureli jäänyt asumaan kevätpaikkaansa kautta vuoden. “Met olemma nyt lehmäihmiset”, hän ilmoitti hieman arvokkaan tuntuisena. Tosiaankin oli tuvan lähelle rakennettu isohko puu- ja turvekota neljän kaarevan korvakon varaan ja sen sisällä seisoi havualustalla valkoinen, pohjoista rotua oleva lehmä, josta kuitenkaan koko talvena ei ollut herunut maitoa. Kiureli suostui mielellään oppaakseni viikkokaudeksi.

– Kiureli tunsi kaikki porolla ajotaidon salaisuudet, joten hänen seurassaan kelpasi hyvin matkustella. Metsässä häneltä ei jäänyt mikään seikka huomaamatta. Iltapimeässäkin hän erotti puussa hiljaa istuvan metson ja tutki tarkoin monenlaiset jäljet lumessa. Kiveliössä liikkui otuksia oravasta ja näädästä hirveen ja suteen asti. Kiureli tiesi yhtä hyvin, olivatko jäljet pari tuntia vai pari viikkoa vanhat. Nuotion ääressä hän selitti eri lumikelejä, joiden nimiä lapin kielessä on pari-kolmekymmentä; todisteli, miten paras kahvivesi saadaan vartaan kärjessä sulatetusta pohjalumen kimpaleetsa, ja kertoi, miten lumen kerroksista näkee talven tavalliset viisi suojasäätä eli suvea.

– Kiurelin tullessa pieniin tupiin siellä askareet pysähtyivät: aina uutterat naiset panivat syrjään kehruuksensa ja nahanmuokkausvälineensä , ryhtyivät valmistamaan kestitystä samalla kuunnellen miesväen innokasta sananvaihtoa, ottivatpa siihen väillä itsekin osaa.
T.I. Itkonen: Lapin matkani, (Itkosen muistelmia kolmannelta matkalta Koltan Lappiin 1926)

Valtio rakennutti uuden Suonikylän 1927, koska vanha jäi uuden rajan taakse neuvostoliiton puolelle. Kylään rakennettiin myös uusi koulu ja sinne lähti opettajaksi Hija Vartiainen.

“Arvostaan tietoinen Kiurel Moshnikoff saapui hakemaan opettajaa leveällä kuorma-ahkiolla, päällään punainen paita ja kaulassa korea huivi, jonka päät oli sidottu yhteen sormuksella. Kiureli hämmästyi neidin pientä kokoa, sillä virallisena kyytimiehenä hän oli saanut kuljettaa taakaksi asti isoruhoisia pappeja ja virkamiehiä. Hilja Vartiainen oli vain 148 cm pitkä, eikä Kiureli voinut olla katselematta häneen alaspäin.”

“Uudet pulpetit, värilliset kuvataulut, valkeat hirret jaöljylampun valo tekivät tästä erämaakoulusta hyvin viihtyisän, mutta Kiureli Moshnikoff sanoi opettajalle: “Liika siisti koltille”.”

“Koulun mukana Suonikylään tulivat ensimmäisen kerran sellaiset uutuudet kuin sauna ja käymälä. — Tätä ennen ainoa sauna oi ollut Kiureli Moshnikoffin kesäpaikalla. Hänellä oli myös Suonikylän ensimmäinen lehmä ja perunamaa.”

“Kun kylän rakentaminen oli saatu alkuun, jäi vielä kaikkia avoimia asioita, joita kurrnunvouti Planting tuli selvittelemään helmikuussa 1928. — Kaikki eivät halunneet muutta kylään. Kiureli Moshnikoff koetti esittää verukkeena sen, ettei hän pystynyt kuljettamaan talveksi lehmäänsä kylään. Planting sanoi hänelle: “Pane se makaamaan saniin ja aja täyttä neliä”.”
Erno Paasilinna: Maaliman kourissa -Historiaa ja muistoja Petsamosta

Kiurelin perheellä oli kaksi (kesä)asuinpaikkaa:
1. Algashjäu´rr (algash = poika, jäu´rr = järvi): mökki, 2 varastoa, leivinuuni, navetta, lammassuoja ja aitta.
2. Luobbal (=lompolo): mökki, 3 varastoa, leivinuuni, navetta, lammassuoja ja 2 aittaa.

Lisäksi perheellä oli 7 venettä, 3 nuottaa ja 50 verkkoa. Poroja Kiurelilla oli aika paljon, yhteensä 494 päätä: 77 härkää, 199 vaadinta, 40 urakkaa, 60 vuongelia, 58 uros- ja 60 naarasvasaa. Kiurelilla oli myös 4 porokoiraa. Liikkuminen hoitui 20 pulkalla, 4 sanilla ja 10 reellä. Kiurelilla oli 3 lehmää ja 1 sonni sekä 9 lammasta. Perheellä oli myös 2 asetta, rukki, käsikäyttöinen ompelukone, samovaari ja concertina.

Kevätmuutto Luobbal:iin tapahtui toukokuussa, ja perhe otti kaiken omaisuutensa mukaan. Perheillä (Kiurelin ja hänen poikansa Vaskon perheet ja Vaskon vaimon Annan lapset aiemmasta avioliitosta) oli yhteinen talous.

Kesäkuussa Simo pääsi armeijasta, hän oli ollut rajavartiana Petsamossa. Kesäkuun puolivälissä perheet muuttivat Algashjäuþrr:ille, joka toimi heidän asuinpaikkanaan syyskuun loppuun asti. Molemmissa kesäpaikoissa oli ympärillä hyvät laidunmaat, joten karjalla oli riittävästi syötävää.

Elokuussa he niittivät talvikylässä kasvaneen heinän. Maa siellä oli tullut vuosien aikana niin rikkaaksi, että sati riitti lehmille koko vuodeksi. Kiureli sai sinä vuonna niin hyvän heinäsadon, että voi myydä 15 reellistä heinää Nellimiin. Pekka, Kiurelin pojan Vaskon poika, auttoi talvikylän heinänteossa, koska hän oli koulussa talvikylässä.

Syyskuussa perhe kalasti Vihtsjoagashin lähellä olevissa järvissä. Siellä he asuivat laavussa (kovas). Lokakuulta joulukuulle he asuivat Luobbalissa ja joulun aikaan he muuttivat karjoineen talvikylään.
Karl Nickul: The Skolt Lapp Community Suonjelsijd, 1938