Kolttien leikkiperinteestä

www.moshnikoff.fi

Seuraavat katkelmat kolttien leikkiperinteestä on lainattu Eveliina Feodoroffin opinnäytetyöstä Leikkiperinne ja sen säilyttäminen. Kolttasaamelaisia ja Tornionlaakson perinneleikkejä. Tutkielma on tehty Peräpohjolan Opiston Nuoriso- ja vapaa-ajankoulutuksen päättötyönä vuonna 1997.

Perinteisiä leikkejä kolttasaamelaisilla ovat olleet kaikki aikuisten työhön liittyvät toimet, kuten poronhoito, metsästys, kalastus ja kodinhoito. Lapset oppivat työn aikuisia jäljittelemällä ja matkimalla. Tietoa kolttasaamelaisista leikeistä on jo 1600-luvulta, jolloin kilpa- ja voimaleikit olivat suosittuja, myöhemmin tilalle tulivat seuraleikit. (Itkonen, T.I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa.)

Leikeissä aikaihmisten rituaalimenot muuttuivat lasten ajanvietoksi. Kolttalapsen ensimmäiset lelut ovat hänen komsiossaan. Komsion koristeena oleva kolmihaarainen nauha on estämässä kuomun reunaan kiinniommeltua vaateverhoa painumasta lapsen kasvoille. Nauhaan ripustetaan pieniä, kirkkaita metallirenkaita, helmiä ja helyjä suojaamaan lasta pahalta, ja samalla ne toimivat lapsen leluina. (Itkonen, T.I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa.)

Leikkikalut tehtiin itse puusta, kaarnasta, luista ja muista saatavilla olevista materiaaleista. Suosittuja olivat muun muassa puusta veistetyt lastuporot, joilla pienimmät lapset leikkivät ja samalla harjoittelivat poronhoitoa.

Isommat lapset olivat 'porosilla' siten, että 'porot' pitivät poronsarvia päänsä päällä ja 'poromiehet' yrittivät heittää 'poroja' suopungilla kiinni. Luonnosta löytyi paljon leikkimateriaalia, mutta myös aikuisilta saatiin käyttöön vanhoja tarvikkeita, kuten vanhoja verkkoja, vaatetilkkuja ja astioita. (Itkonen, T.I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa.)

Leikkimuistoja haastattelujen pohjalta

Suosittuja leikkejä olivat piiloleikit, poroleikit, kotileikit, mäenlasku, paini, kalastaminen ja kaupan tai baarin pito. Poroleikeissä matkittiin aikuisten toimia; eläimiä merkittiin, lypsettiin, purtiin, pantiin taakkoja selkään, ajettiin pikku ahkiolla, tehtiin kepeistä pikku kaarteita, matkattiin raidolla markkinoille.
"Kotileikki oli suosittua. Nuket tehtiin puupalikasta, ja niillä oli ryysyiset vaatteet. Tässäkin matkittiin aikuisten toimia."

Suosituimpia leikkejä oli mäenlasku. "Ahkiolla laskettiin mäkeä, joskus riitti koverrettu puunrunko tai peltivati pienemmille. Mäenlaskussa olivat kaikenikäiset lapset mukana."

Ympäristön vaikutus näkyy leikeissä. Leikit muotoutuvat asutusalueen mallin mukaan. Kolttalapset pitivät baaria ja pientä kauppaa, mutta pankkileikkejä ei ollut, eikä ole vielä nytkään, sillä esimerkiksi Sevettijärveltä pankkiin on pitkä matka, 160 kilometriä, ja lapset käyvät siellä harvoin.

Tuttuja leikkejä ovat 10 tikkua laudalla, ruutuhyppely kapulan kanssa, piiloleikit ja pesäpallon tapainen pallopeli pealtt pä´ll: "Petsamon talvikylässä, jossa oli riittävästi leikkikavereita ja vapaa-aikaa, pelattiin pealtt pä´llia. Siihen osallistuivat myös aikuiset. Toisin kuin nykyisessä pesäpallossa, pealtt pä´llissa 'polttaminen' tapahtui osuttamalla pallolla juoksevaa pelaajaa."

Talvi oli leikkiaikaa. Myös aikuiset osallistuivat lasten leikkeihin, jos aikaa jäi omilta askareilta yli.

"Kyykkä on keilailun tapainen peli, jota pelasivat kaikenikäiset. Lapsilla vain peli oli helpompi siten, että puiset keilat asetettiin riviin, kun taas aikuiset heittivät puukapulalla nurin muodostelmissa olevia keiloja, joita oli kahdeksan kappaletta."
"Pussijuoksu oli myös yhteinen huvi."

"Poroleikkejä leikittiin vuodenajasta riippumatta. Yksi lapsi juoksi ajokkaana vetäen pientä ahkiota perässään, ja muut lapset taamoivat. Isä veisti puusta lastuporoja, joilla pienimmät leikkivät. Isommat harjoittelivat suopungin käyttöä; kaikki poronhoidossa tarvittavat taidot opittiin varhain leikin kautta."

"Lapset saivat vanhemmilta vanhoja verkkoja ja nuottia, joilla sitten muka kalastettiin. Verkkoihin kiinni tarttuneet puukapulat olivat kaloja."

Koltilla oli noppa-lautapeli, joka muistuttaa vähän shakkia ja tammea. Tämän pelin nimi oli pas´k siõrr, ja nopat tehtiin puusta vuolemalla ja veistämällä. Nopat saattoivat olla myös poron nikamaluista tehtyjä.

"Pajupilli tehtiin joutsenen kynäluusta, ja se oli houkutuspiisku pyylintuja varten. Näin työ ja leikki eivät olleet kaukana toisistaan; jousipyssyt, sukset ja ansat opettivat tarvittavia taitoja pohjoisessa selviytymisestä."

Kolttien leu´dd ja sadunkerronta välittivät kulttuurin arvoja, normeja ja historiaa eteenpäin nuoremmille sukupolville. Kirjoja ei ollut, ja harva osasi sen enempää piirtää, kuin puumerkkinsä tarpeen vaatiessa.

"Sitten oli semmoinen lankaleikki, suonn-siõrr. Siinä langat taitetaan keskeltä, tartutaan lankojen päähän kiinni, ja katsotaan, kellä on sama lanka kiinni. Ne, joilla on sama lanka, suutelevat toisiaan, mutta tytöt antavat suudella vain poskelle."

"Nuoraleikissä, nuõrr-siõrr, yksi menee suopungin muodostaman renkaan sisälle ja muut tarttuvat suopunkiin kiinni. Keskellä olija tavoittaa jotakuta, joka yrittää karkuun. Se, jota keskellä olija tavoittaa, saa heittää irti nuorasta, mutta kovin kauas karkuun ei saa juosta. Seuraavaksi keskelle joutuu se, joka jää kiinni."

Sormuksen kätkentää koltat leikkivät suormas-siõrrinä. Se, joka arvasi, kenellä sormus oli, sai seuraavaksi olla sormuksen kätkijä. T.I. Itkosen mukaan voimannäytteet ja paini olivat suosittua ajanvietettä, ennen kuin seuraleikit yleistyivät. (Itkonen, T.I. 1948. Suomen lappalaiset vuoteen 1945. Toinen osa.)

"Mutta ei sitä painimista tosissaan, se toimi lämmittelynä poromatkan tauolla, tai jo matkan päätteessä, ettei tullut kylmä." "Sormikoukkua oltiin myös."

Kulttuurierot näkyvät leikeissä

Tutkimuksessa ilmeni, että suomalaisissa leikeissä korostui kilpailu ja liikunnallisuus, kolttasaamelaisissa leikeissä taas tulevaan työhön valmistautuminen ja sosiaalisuus.

Uskonnon vaikutus tuli yllättäen esille: koltilla uskonto (ortodoksisuus) ei ollut esteenä aikuisten leikeille, ja leikkiä pidettiin lapsille hyödyllisenä. Aikuiset leikkivät yhdessä lasten kanssa ja myös keskenään. Suomalaisilla oli vuosisadan alussa ankara kristillinen kasvatus (luterilaisuus), joka piti huvitusta syntinä eivätkä aikuiset leikkineet lasten kanssa tai opettaneet perinteisiä leikkejä eteenpäin. Tietenkin tässä oli perhekohtaisia eroja -joillakin äiti osallistui lasten leikkeihin, kun töiltään ehti.

Kolttasaamelaisen kulttuurin yhteisöllisyys näkyi suvun ja perheen merkityksen korostumisena. Perheet olivat usein suurperheitä, joissa isovanhemmat asuivat samassa taloudessa ja joskus perheen poika toi miniänsä saman katon alle. Isovanhemmat huolehtivat lapsista, tavallaan vastapalvelukseksi asumisesta. Ahtaissa oloissa sosiaalisten taitojen merkitys korostui, mikä näkyi yhteisleikkien suosiossa. Kaikenikäiset ihmiset leikkivät keskenään ja leikkiperinne välittyi luonnollisella tavalla. Kolttakulttuuri perustui suulliseen perimään. Näin ollen kulttuurin historia, normit ja arvot välittyivät nuorille leikin, laulujen (leu´dd) ja tarinoiden välityksellä.

Suomalaisilla ei ollut koltille tuttuja voimaleikkejä. Suomalaiset leikkivät usein pihoilla ja muussa rakennetussa ympäristössä, kun taas kolttalapset elivät ja leikkivät luonnossa. Erona oli myös se, milloin leikittiin. Suomalaislapset pitivät kesää parhaana leikkiaikana, toisin kuin koltat, jotka leikkivät eniten talvella. Talvikylässä koltilla oli aikaa leikille ja paljon leikkikavereita, kun koko suku oli koolla. Leluja oli sekä suomalaisilla että kolttalapsilla vähän ja ne olivat useimmiten itse tehtyjä. Nukke kuului varsinkin pienten tyttöjen leikkeihin, ja nukkea syötettiin, nukutettiin ja sen vaatteet pestiin.