Koltat Petsamossa ennen II Maailmansotaa

www.moshnikoff.fi

Tekstin on kirjoittanut opetusneuvos Satu Moshnikoff Sevettijärveltä.

Koltat siirtyivät 1800-luvun loppupuolella pyyntitaloudesta puolipaimentolaisuuteen. Aiemmin he olivat metsästäneet peuroja ajattamalla niitä pyyntikuoppiin, mutta vähitellen he kesyttivät peurasta poron ja aloittivat aktiivisen poronhoidon. Talvella porot olivat vapaina tunturilla, mutta kesäisin koltat kokosivat poroja nk. liittopaikoille, joista omistajat ottivat omat poronsa paimennukseen. Jokaisella perheellä oli oma sukualueensa, jonne he veivät poronsa. Sukualueella asuttiin lähinnä kalastuksen vuodenkierron määräämänä eri paikoissa: kevät-, kesä- ja syyspaikat. Talveksi kaikki muuttivat yhteiseen talvikylään. Sukualueen suuruuden määräsi kyläkokous perheen koon mukaan. Alueen rajoja jouduttiin tarkistamaan silloin, kun perheen koko muuttui.

Poronhoito ja kalastus keräilytalouden ohella olivat tärkeimmät Petsamon kolttien elinkeinot.

Talvikylässä, Suonikylässä, asuttiin tiiviissä kyläyhteisössä, jossa talot olivat lähellä toisiaan kylän halkovan raitin kahta puolta. Koska keskitalvi oli elinkeinojen harjoittamisen kannalta tavallaan luppoaikaa, talvikylästä tuli sosiaalisen kanssakäymisen keskus. Talvikylän raitilla leikittiin yhteisiä leikkejä, joihin vanhemmat osallistuivat siinä missä lapsetkin. Tanssittiin katrillia, leu´ddattiin ja kerrottiin tarinoita. Talvikylässä pidettiin muun muassa kyläkokoukset ja viranomaiset tulivat sinne toimittamaan asioitaan. Siellä kastettiin vuoden aikana syntyneet lapset, vihittiin avioparit, käytiin koulua ja niin edelleen. Ihmiset viettivät nyt mielellään aikaa toistensa seurassa, koska muu osa vuodesta asuttiin sukualueilla erossa muista ihmisistä.

Ensimmäisessä Maailmansodassa kolttamiehet joutuivat asepalvelukseen ja sotilaiksi Venäjän armeijaan. Esimerkiksi Jaakko Sverloff, sittemmin kolttien pitkäaikainen luottamusmies, oli joutunut käymään sotaretkillään Varsovassa saakka.

Tarton rauhassa vuonna 1920 Neuvostoliitto luovutti Petsamon Suomelle, jolloin vanha Suonikylä jäi Neuvostoliiton puolelle, mutta sukualueet Suomen alueelle. Koltat halusivat siirtyä sukualueittensa mukana Suomen kansalaisiksi ja valtio rakennutti heille uuden Suonikylän. Alue suojeltiin uudisasutukselta, ja siitä kehittyi kolttakulttuurin kehto katrilli- ja tarinailtoineen.

Osa koltista jäi Neuvostoliiton puolelle, ja yhteydenpito heihin oli hankalaa. Monella on yhä sukulaisia Venäjällä, mutta kukaan ei tiedä tarkalleen paljonko, ja missä.

Muille Petsamon koltille ei rajanvedon aikoihin annettu minkäänlaista erityisasemaa, ja heidän alueensa olivatkin pian suomalaisten uudisasukkaiden valtaamia. Se oli tuhoisaa kolttien elintavoille ja elinkeinoille. Uudisasukkaat halveksivat ja vieroksuvat kolttia ja heidän erikoisia elintapojaan (koltat luultavasti ihmettelivät myös suomalaisten outoja tapoja).

Koltat eivät tosin kirjoittaneet ajatuksistaan kirjoja, joissa olisivat kuvanneet suomalaisia rasistisesti ja halveksuvasti kuten eräät suomalaiset tekivät.
Toisen Maailmansodan alettua koltat evakuoitiin Petsamosta. Heidät kuljetettiin Rovaniemen lähelle Tervolan seudulle sekä Pohjanmaalle evakkoon. Välirauhan aikaan he saivat palata kotiseuduilleen, mutta joutuivat lähtemään sieltä uudelleen Jatkosodan alettua. Tällä kertaa lähtö oli lopullinen.

Pitkän pohdinnan ja perusteellisen suunnittelun jälkeen Suonikylän koltat asutettiin Sevettijärvelle Inarin järven pohjoispuolelle ja muut koltat Nellimiin Inarinjärven eteläpuolelle. Näin jälkeenpäin voi sanoa, että se on ollut kolttakulttuurin kannalta kohtalokasta.