Browsing "Mitri-mussukka"
Elo 3, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Eka oikea dagispäivä

Ekana dagisaamuna molemmat mukulat nukkuivat mahdottoman sikeästi, vaikka olisi pitänyt herätä. Tietysti! Kumpikaan ei herännyt, kun iskä kävi heitä taputtelemassa ylös. Pian kuitenkin Mitri havahtui ja päräytti ilmoille aamuhuudon. Sen jälkeen Idakin alkoi htaasti liikehtimään sängyssä.

Matkaan päästiin kahdeksan maissa, kuten oli suunniteltukin.

Iskän lähdön jälkeen lapset pääsivät aamupuurolle. Mitrillekin löytyi oma paikka, joka oli merkitty Muumipapalla samoin kuin Mitrin vaatekori eteisessä. Mitri söi puuroa kaksi lautasellista. Takana näkyy lettipäinen Ida, joka on jo syönyt.

Ida pisteli oman aamupuuronsa sellaisella vauhdilla, että ei ollut tosikaan. Ja miten ihmeen kiltisti neiti istui omalla paikalla odottamassa lupaa mennä vessaan. Uskomatonta!

Mitri ei suostunut istumaan potalle, kuten muut lapset, vaan tutki mielummin leluja. Pojan suosikki oli liukumäki.

Ulos lähtiessä Mitri oli ovella ensimmäisten joukossa ja dagiskaverit antoivat uudelle tulokkaalle hieman sakinhivutusta. Hyvin poika pärjäsi, eikä ollut kiilaamisesta moksiskaan. Niin, jotain hyötyä siitäkin, että poika on ollut Idan "koulutettavana"...

Ensipuristuksen jälkeen piti sitten vähän katsella, että minkänäköistä porukkaa nämä kaverit oikein ovatkaan.

Ulkona oli piha täynnä vaikka mitä ihania leikkivehkeitä. Verrattuna kotipihaan tämä on suorastaan taivas!

Mitri piti tiukasti silmällä, missä äiti milloinkin seisoi ja sitten poika uskalsi tutkia paikkoja ja tutustella uusiin kavereihin. Idaakin piti välillä käydä morjestamassa.

Päiväkodin pihalla oli lukuisa joukko sääntöjä, joita äitikin yritti opetella. Alle 2-vuotiaat eivät saa mennä isoon liukumäkeen (jonne Mitri tietysti ensimäisenä olisi halunnut mennä), potkumopot on vain alle 2-vuotiaille, pienet saavat kiivetä vain leikkitelineen alimmalle askelmalle (jossa Mitri nyt on, mutta poika varmaan oppii aika pian, miten mennään toisellekin askelmalle, jos äiti Mitriä yhtään tuntee). Että lycka till vaan, dagistantit...

Ida oli innoissaan siitä, että äitikin oli dagiksessa ja esitteli kaikki parhaat temppunsa ja taitonsa.

Keinueläin oli Mitrin mielestä huippu! Ei poika sellaista ennen ollut kokeillut, mutta kun Ida ensin näytti, miten sillä leikitään, niin johan Mitrikin innostui. Ida auttoi Mitriä laittamaan jalat oikeaan kohtaan. Tosin aika pian isosiskon "apu" muuttui liian rajuksi ja äiti joutui jo kieltelemään, ettei poika pamauta päätänsä keinuelukan takaraivoon.

Lounaalla Mitri ei halunnut syödä, vaikka hedelmäinen broilerikastike ja perunat maistuivat tosi hyvälle (äiti tietää, kun hänkin sai maistaa). Poika pyöritteli päätä, pitsti hanttiin ja kirkui aika ajoin kovaäänisiä vastalauseita. Ja näkkäristäkin piti nuolla vain voi.

Lounaan jälkeen äiti ja Mitri lähtivät vaunuttelemaan kotiin päin ja väsynyt pikku-ukko nukahtikin vaunuihin alta aikayksikön. Ida jäi vielä dagikseen ja haettiin sieltä tavalliseen aikaan.

Elo 2, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Mitrin dagiksen aloitus

Mitrin ensimmäinen dagispäivä vietettiin kotona. Annika Daghemmet Solstuganista tuli käymään ja tutustelemaan Mitriin ihan rauhassa, omassa ja turvallisessa kodissa.

Ida sai lähteä tänään dagikseen jo ihan oikeasti, sillä eipä tutustelusta pikkumiehen kanssa mitään olisi tullut jos kotona olisi ollut myös touhukas neljävuotias.

Mitri esittelee Annikalle junalelua pyrstö pystyssä.

Äidin mielestä dagiksen aloite kotikäynnistä on hyvä ja siksi äiti siihen tarttuikin. Homman idea on se, että nyt Mitrillä on dagiksessa muita hoitajia tutumpi luottohenkilö sitten kun äiti tai iskä eivät ole siellä paikalla.

Mutta huomenna, silloin mennään dagikseen jo ihan oikeasti.

Hei 31, 2012 - Ihana Ida, Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Korva- ja silmätulehdus

Huomenna piti alkaa Mitrin elämän ensimmäinen dagiskausi, vaan eipäs alakaan. Mutta aloitetaanpas alusta.

Mitri on ollu kärtyinen jo muutaman päivän ja yöt ovat olleet yhtä huutoa. Äiti parka on tehnyt monta temppua, jotta poika rauhoittuisi sänkyyn ja osa niistä on tehonnut, suurin osa ei. Tänään aamulla äiti kuitenkin päätti, että nyt riittää, Mitri käytetään lääkärissä. Silmätulehdus alkoi jo eilen, mutta äiti ajatteli, että joskus ne menevät ohi itsestään – mutta nyt siltä ei näyttänyt. Päivän ainoa vapaa aika oli klo 19.40 ja se otettiin, vaikka äiti tuumi, että aika myöhään menee.

Lääkäriin lähti MItrin kuljettajaksi iskä ja Ida äidin kanssa jäi kotimiehiksi.

Onneksi Mitri vietiin lääkäriin, sillä silmätulehduksen lisäksi Mitrillä oli korvatulehdus (joka todennäköisesti aiheutti sen silmätulehduksenkin). Siispä illalla lääkäristä kotiutui Mitri, iskä ja kassillinen lääkkeitä. Nyt alkaa poika paranemaan ja yöt (toivottavasti!!) rauhoittumaan!! Dagiksen aloitus on nyt siirretty ylihuomiselle, siihen mennessä poika varmaankin on jo paremmassa kunnossa.

Mitri ehti iskän viihdytyksestä huolimatta nukahtamaan viideksi minuutiksi ennen kuin reissaajat ehtivät kotiin. Tässä juuri heränneenä silmät rähmässä.

Äiti ja Ida tulivat iskää ja Mitriä pihalle vastaan ja Ida puhaltaa Mitrille paranemiskuplia.

Kuplien tekoa oli harjoiteltu omalla pihalla vain hetkeä aikaisemmin. Hyvin luonnistuu jo puhaltaminen!

Huijui, se tulee päälle!

Sarjatulta!

P.S. Siitä huolimatta, että Mitri nukahti autoon, ei yöunille nukahtamisessa ollut mitään ongelmia. Taisipa olla poika vähän väsynyt.

Hei 8, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Voihan “vesirokko”

Äiti sai muutama päivä sitten naapurilta tekstiviestin, jossa sanottiin, että heidän lapsillaan on vesirokko. Jaahas, tuumasi äiti, sillä samana aamuna Mitrin otsaan oli ilmestynyt kumma näppy, joka ei ollut sääskensyömä. Idahan sairasti vesirokon jo aiemmin, itse asiassa juuri samaan aikaan, kun muutimme Kirkkonummelle, joten neidin sairastumisesta ei ollut vaaraa.

Seuraavana päivänä Mitrille oli ilmestynyt muutama näppy lisää, mutta aika vähän silti. Ja sitäseuraavana päivänä ilmestyivät punaiset isot läiskät. Ja sitäseuraavana, eli tänään ne helottivat jo aika punaisina ja ne olivat levinneet koko kroppaan ja näpyt olivat paisuneet isoiksi vesikelloiksi. Aika ihmeellinen vesirokko, ihmetteli äiti, sillä ei äidin muistin mukaan Idalla ollut tuollaisia läisikiä, pelkkiä näppyjä vain.

Mitri maistelee aamupalalla mansikkaa. Mahassa ja kainaloissa helottavat punaiset läiskät. Silmätkin ovat yön jäljiltä aika turvoksissa.

Aamupalan jälkeen Mitrin iho alkoi helottamaan aivan punaisena ja silloin äiti ja iskä sen keksivät: sen täytyy olla mansikka! Niitä Mitri on maistellut tässä jo päivänä muutamana!

Ja niin Mitri joutui mansikkalakkoon.

Kyllä oman maan mansikat ovat sitten hyviä! Harmi, että nyt niitä täytyy syödä Mitriltä salassa.

P.S. Mitrin iho oli taas seuraavana aamuna ihan kunnossa, kun mansikkalakkoa oli kesätänyt vuorokauden. Nyt sitten jännitettäväksi jää, tuleeko se oikea vesirokko vielä jossain vaiheessa?

 

Hei 1, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Mitri syö itse

Mitri on oppinut syömään itse. Touhu onnistuu joten kuten, kunhan poika ei ole liian väsynyt tai liian nälkäinen. Isosisko Ida sen sijaan keskittyy ruokailun aikana valitettavan usein miettimään elämää suurempia kysymyksiä, jolloin neidillä on lautanen täynnä ruokaa vielä siinä vaiheessa kun muut jo lopettelevat syömistä.

Kun massu täyttyy, voi ruoan kanssa alkaa kokeilemaan muutakin kuin suuhun laittamista. Tässä kastike on naamarasvana.

Silmissä kastike kirvelee ja se ei tunnu hyvältä!

Iskä putsaa enimmät kastikkeet pois pikkumiehen naamasta. Niin, meillä tuota talouspaperia kuluu!

Ei Mitri suonkaan joka päivä itse syö, vaan kyllä poikaa vielä syötetään. Mutta hyvinä hetkinään Mitri lapioi ruoan itse suuhunsa. Tästä on hyvä jatkaa!

Kes 20, 2012 - Ihana Ida, Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Uudet aurinkolasit

Tänään ruokakauppareissulla käytiin optikkoliikkeessä ja ostettiin kummallekin lapselle uudet aurinkolasit. Mitri on tähän mennessä käyttänyt Idan vanhoja vauva-aikaisia aurinkolaseja, jotka alkavat olla jo aika naarmuiset. Poika tarvitsi siis uudet. Idalla on kahdetkin aurinkolasit, mutta kummissakin on sankojen sijaan nauha niskan takana. Nyt neiti sai isojen tyttöjen lasit, joissa on sangat. Ja tietysti niiden piti olla Hello Kitty-aurinkolasit. Aurinkolaseja saakin oll useammat, sillä syksyllä toiset voi ottaa dagikseen ja toiset pitää kotona.

Ida esitteli omia lasejaan mielellään ja olisi mennyt ne päässään nukkumaankin jo olisi annettu.

Mitri ei tykännyt omista arskoistaan ollenkaan. Äiti ei usko, että vika oli laseissa vaan siinä, että niitä yleensäkin piti käyttää.

Kes 5, 2012 - Mitri-mussukka    Kommentit poissa käytöstä

Mahtava Mitri

Mitristä on kasvanut ihan yhtäkkiä menevä pikkumies, joka osaa yhtä sun toista.

Viime viikolla Mitri oppi heiluttamaan ja sitä taitoa on harjoiteltu ahkerasti viime päivinä.

Viime viikonloppuna pikku mies puolestaan hoksasi, miten kiivetään ruokapöydän ääressä olevaan Idan juniorituoliin ihan ylös asti ja noustaan seisomaan sen päällä.  Huh. Tuoli lähti väliaikaisesti varastoon, sillä nyt se on aivan liian vaarallinen. Mitri kiipeää sujuvasi myös sohvalle ja tavalliselle tuolille.

Morjens!

Pari viikkoa sitten Mitri teki ruokalakon, kunnes sai ruokailun ajaksi oman lusikan käteen. Seuraavaksi äidin piti nostaa ruokakippo Mitrin nenän eteen, jotta poika pääsi tökkimään ruokaa lusikallaan. Sitten lusikka alkoi käymään suussa aika ajoin. Nyt poika aukoo suutaan tyytyväisenä, kun saa itse laittaa oman lusikkansa suuhun silloin kun saa siihen jotain syötävää. Käytännössä noin joka kymmenes lusikallinen on Mitrin itse ottama.

Viimeisen viikon aikana poika on alkanut toisetelemaan kaksitavuisia sanoja. Ensimmäinen oli kak-ka. Pari päivää sitten sanavarastoon ilmestyi ka-tjo (katso). Kissa on ss. Lisäksi Mitrillä on käytössä yleinen huomiosana ka, jota toisetellaan aina kun on jotain asiaa tai osoitellaan jonnekin. Umpisurullinen böb-böb-böb-böb-bö raikuu silloin, kun poika ei saa tahtoaan läpi.

Ja kermaksi kakun päälle, viime yönä Mitri nukkui toisen kokonaisen yön elämänsä aikana. Että eiköhän se vielä tästä iloksi muutu.