Päivyri

Kaikki alkoi siitä, kun äiti hoksasi Elloksen tilausta tehdessään, että siellä oli valkoiset aikuisten pussilakanat tarjouksessa 8 euroa kappale. Äiti innostui, tuostapa kohtuuhintaiset lakanat vaikka vierashuoneeseen. Paketti tuli aikanaan ja lakanat sen mukana. Ihan ok, totesi äiti ja lykkäsi ne pesukoneeseen. Kuivumaan ripustaessa karu totuus kuitenkin paljastui: lakanat vetivät kieroon ihan tajuttomasti, niitä ei voinut edes ripustaa kuivumaan millään tavalla, sillä lakanat olivat niin kierot. Voi p***eleen p****ele! Eihän noita voi käyttää, äiti kiroili.

Laiskuuksissaan äiti ei alkanut lakanoita kuitenkaan palauttamaan vaan hoksasi, että niistä saa hyvät lastenlakanat kun vähän pienentää.

Kun äiti repi kankaan lankasuoraan uusiksi lakananpaloiksi selvisi, että ne oli alun perin leikattu lähes 20 senttiä vinoon. Hoh hoijaa, tottapa ne silloin vetävätkin!

Matkan varrella äidille tuli ajatus, että lapsilla valkoiset lakanat ovat aika tylsät, että jospa niihin aplikoisi jonkun hauskan kuvan. Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Idan lakanaan syntyi punaposkinen maatuska ja Mitrille äiti ompeli suurisilmäisen huuhkajan. Hah, johan lakanat piristyivät. Sitten vaan saumat yhteen, sur rur, ja kas, lapsilla oli uudet pussilakanat.

Ida ja Mitri ihmettelevät uusia lakanoita ja kuvat tuntuvat olevan mieluisia. Eivät muksut kyllä samassa sängyssä nuku, mutta kuvan ottamisen ajaksi äiti tälläsi heidät ja lakanat samaan petiin.

Huuhkaja saa vastedes huhuilla pikku-ukon uneen. Pussilakana on nyt Mitrin omassa pinnasängyssä. Sängyssä olevan laitapehmusteen äiti muuten ompeli neljä vuotta sitten odottaessaan Idaa.

Idan lakanan maatuska-aplikaatio on aika sympaattinen. Se on tehty Ottobre-lehden kaavalla.

P.S. Vaikka lopputulos olikin aika kiva, niin äiti jättää kuitenkin tästedes tarjouslakanat ostamatta.

Ida kävi tänään elämänsä ensimmäisen kerran luistelemassa läheisen koulun luisteluradalla. Taivaalta tuprutti lunta ja jäälläkin sitä oli paikoin aika lailla, mutta se ei tahtia hidastanut. Toisaalta vain hyvä, että lunta oli, sillä se vähän pehmensi alastuloja.

Tässä sitä mennään. Neiti ei pysynyt itse pystyssä lainkaan, joten touhu aloitettiin sillä, että iskä piti kiinni ja työnsi neitiä hieman eteenpäin.

Takaisin maan pinnalle. Ida ei ymmärrä, mikseivät piruetit onnistu saman tien.

Hauskaa luistelu silti on kunhan vain iskä tai äiti pitää kiinni ja auttaa!

Ihanat pinkit lusitimet äiti osti kirpparilta alkukesästä hyvin kohtuulliseen hintaan. Äitiä jännitti, että mahtuvatkokaan luistimet neidille nyt kun niitä olisi aika testata. Ne sopivat täydellisesti ja vielä villasukan kanssa! Pitäisiköhän äidin laittaa lottokin vetämään?

Mitrikin oli mukana luistinradalla, mutta ei ollut lainkaan tyytyväinen, että isosisko sai niin paljon huomiota. Pikkumiehen tyytymätön ölinä lakkasi vasta kun lähdettiin takaisin kotia kohti.

Johan Mitrin mieli parani kun sai välipalaksi banaania. Ensi kertaa pojalle annettiin noin iso palanen ja yllättävän hyvin Mitri siitä haukkuja sai otettua. Isoin osa banaanista tosin oli välipalan päätteeksi ruokalapun kaukalossa, mutta eipä se haittaa!

Mitrin kävelyharjoitukset ovat nyt siirtyneet seuraavalle tasolle, sillä nyt poika menee eteenpäin jo kunnon matkoja muutaman askeleen sijaan. Vielä eilen poika eteni noin puolisen metriä kerrallaan, mutta tänään on kehitys ollut huimaa ja illalla Mitri kävieli sujuvasti jopa kahden metrin mittaisia matkoja.

Kaikella on kuitenkin hintansa. Jo aamusta Mitri onnistui telomaan silmäkulmansa jonnekin. Oli iskän aamu ja äiti nukkui. Tosin iskäkään ei tiennyt, milloin silmäkulma oli auennut, sillä ilmeisesti Mitri ei ollut siitä juurikaan ääntä pitänyt. Yhtäkkiä iskä vain oli huomannut, että silmäkulmasta tulee verta.

Päivän aikana Mitri törmäili pää edellä vähän sinne ja tänne ja kupsahti muutaman kerran takaraivolleenkin. Otsassa näkyy komea mustelmakokoelma.

Tästä lähtee sukellus. Toinen jalka on vielä ilmassa. Heti kun keskittyminen herpaantuu, myös tasapaino heittää.

Riittää, että poika pitää käsillään kiinni vain jostain tavarasta, silloin tasapaino pysyy.

Mitri ja äiti kävivät tänään neuvolan lääkärissä. Puntari näytti melkein 10,5 kiloa ja pituutta miehelle oli kertynyt reilut 72 senttiä.

Neuvolapäivä alkoi varsin aikaisin, sillä äidillä oli vähän kurkku kipeä ja äiti ei halunnut kävellä neuvolaan. Ulkona oli pakkasta lähes -15 astetta (toim. huom. etelän -15 vastaa pohjoisen -25:ä, koska täällä ilma on kosteampaa). Lisäksi tuuli kylmästi. Siispä äidin ja Mitrin piti herätä samaan aikaan kun iskä lähtee töihin ja Ida dagikseen, jotta äiti saisi auton käyttöönsä.

Liian aikainen herätys sotki Mitrin unet koko päiväksi. Aamulla autossa nukkunut poika ei nukkunutkaan riittävän pitkiä päiväunia. Liian vähäisillä unilla poika olikin sitten aika kärtyisellä ja huomionkipeällä päällä koko ajan. Ja iltapäivällä  kun äidin olisi pitänyt hakea Ida ajoissa ja mennä iskääkin hakemaan ajoissa, meni sekin homma löperiksi, sillä silloin Mitri nukkui makeasti omassa sängyssään. Lopulta äidin piti herättää poika, vaikka ei olisi millään raskinut.

Mutta takaisin neuvolaan. Kerrankin aika oli juuri silloin kun sitä tarvittiin! Lääkäri kuunteli äidin vuodatusta  Mitrin pitkittyneestä yskästä sekä silmätulehduksesta ja neuvolan täti risaisista öistä ja liian tiheistä yösyötöistä. Ja Mitri touhusi edes takaisin eikä ollut sekuntiakaan paikallaan. Äidin harmiksi pian piti jo lähteä, sillä olisi äidillä ollut asiaa vielä toisenkin kolmen vartin verran. Mutta täytyy jatkaa pohdintoja parin viikon päästä, sillä silloin täytyy tulla uudestaan. Nyt Mitrille ei nimittäin voinut antaa influenssarokotuksen vahvistuspiikkiä, kun pikku-ukko ei ollut ihan terve.

Yliväsynyt poika kiukuttelee neuvolan eteisen lattialla valmiiksi puettuna sillä aikaa kun äiti laittaa omat ulkovaatteet päälle.

Mitri osaa kontata yli esteiden. Tällainen este voi esimerkiksi olla lastenvaunujen alataso tai lattialla situvan aikuisen jalat.

Mitri osaa seisoa ilman tukea ja ottaa muutaman askeleen tuetta. Myös kengät jalassa.

Mitri osaa kurotella tavaroita pöydän tai muun tason päältä.

Tulppaanivaasi on onneksi sen verran kaukana tason päällä, että vaikka Mitri sitä yltää koskettaa, ei poika saa sitä alas.

Mitri osaa kurkistaa sohvan alle ja katsoa kuinka pitkälle lelu sen alle on vierinyt. Mitri osa myös painaa päänsä alas, kun kömpii jonkun matalan jutun alitse.

Mitri osaa päristellä, mammattaa, papattaa ja jutella vauvakieltä. Mitri osaa myös inkkarihuutoa, jos aikuinen taputtelee kädellä pojan suulle.

Mitri osaa tulla kun häntä kutsuu.

Mitri osaa ojentaa tavaran kun sitä häneltä pyytää (niin halutessaan).

Mitri osaa melkein pinsettiotteen, mutta ei vielä ihan. Tätä on viime päivät harjoiteltu talkkuna-muroilla, tai “palloilla” kuten Ida niitä kutsuu.

Mitri osaa syödä ruokaa, jossa on pieniä (hänen) sormenpään kokoisia palasia esim. porkkanaa tai makaroonia.

Mitri osaa juoda nokkamukista.

Mitri osaa varoa kissoja. Muutama kerran Svensson on raapaissut liian tuttavalliseksi käynyttä Mitriä ja nyt poika selvästi varoo menemästä liian lähelle kissoja.

Mitri osaa helistää helistimiä.

Mitri osaa hytkytellä musiikin tahdissa. Musiikiksi riittää äidin hyräily tai taputus. Oikea musiikki saa pojan ihan vallattomaksi.

Mitri osaa maiskuttaa.

Mitri osaa heilutella kieltä suussa puolelta toiselle.

Ja Mitri osaa huutaa tosi lujaa ollessaan tyytymätön.

Äiti tykkää vanhoista esineistä osana modernia sisustusta. Siksi meillä on vanha ruskea kaappi, joka vuosi sitten muuton yhteydessä ripustettiin keittiön ja olohuoneen välissä olevaan hormiseinään (koska siinä sattui olemaan sopiva naula oikealla kohdalla). Paikka oli kuitenkin huono, sillä hormi lämpiää kun takassa on tulet. Niin sen kuuluukin lämmetä, mutta kaappi ei siitä pidä. Puun kuivumisen vuoksi kaapista tippui ylähylly jo ajat sitten ja tänään iskä sai aikaiseksi korjata kaapin ja siirtää sen uuteen paikkaan. Mitri avusti.

Iskä naulaa hyllyn kannattimia takaisin paikalleen kaappiin. Mitri seuraa silmä kovana.

Poikaa kiinnosti kovasti, että mikä se iskän kädessä oleva vempele oikein on. "Ai, vasarako on tällainen!?", tuntui Mitri tuumivan.

Mitri halusi nähdä IHAN KAIKEN mitä iskä kaapille teki.

Ja lopuksi kun iskä ripusti kaapin uudelle paikalle keittiön ikkunoiden viereen, auttoi Mitri iskää varmistamalla, että tikkaat pysyvät pystyssä.

Mitri laittaa nyt äidin ja iskän koville monellakin tavalla. Viimeiset kaksi yötä ovat olleet ihan mahdottomat ja poika on halunnut tissiä turhan tiheästi. Äiti on väsyksissään nukahtanut imettäessään niin sikeästi, ettei ole havahtunut nostamaan Mitriä takaisin omaan sänkyyn pojan syötyä. Poika on unissaan pyörinyt äidin ja iskän välissä niin mahdottomasti, että äidin sydän on melkein pompannut paikaltaan kun äiti lopulta herätessään on löytänyt pojan milloin miltäkin laidalta sänkyä. Ja sitten kun äiti on alkanut nostamaan Mitriä omaan sänkyyn on tämä herännyt uudelleen syömään, kun edellisestä syötöstä on ollut jo sen verran aikaa. Viime yönä poika otti lisäksi pitkän huutokonsertin aamuyön parhaina tunteina. Siihen heräsi jopa iskä joka nukkuu korvatulpat korvissa. Äiti puolestaan oli jo niin väsynyt, että nukkui pojan huudosta huolimatta.

Päivät ovat myös olleen täynnä kitinää. Mitri on ollut todella läheisyyden kipeä ja äidin kävely keittiöstä olkkariin (ne ovat käytännössä samaaa tilaa) on saanut pojan pois tolaltaan. Selvää eroahdostusta, mutta kyllä tässä nyt jotain muutakin on. Tänään äiti jo antoi ihan kokeilumielessä pojalle Panadolia, josko joku paikka on kipeä, mutta sillä ei ollut sanottavaa merkitystä pikku-ukon mielentilaan. Mikä ihme Mitrillä nyt on vialla?

Välillä Mitri on kuin itse aurinkoisuus (niin kauan kuin äiti on lähellä ja osallistuu leikkiin pojan kanssa), mutta voi jee kun pojan tuuli kääntyy nopeaan heti kun äidiltä ei saa riittävästi huomiota. Tämä ei ole nyt ollenkaan meidän hymypojan tapaista käytöstä. Voikohan meneillään olevalla auronkomyrksyllä olla jotain tekemistä tämän kanssa (kun mikään ei tunnu olevan vialla, niin syitä pitää hakea jo noinkin kaukaa!)?

Kärtyisyydestä huolimatta Mitri on ahkeraan testannut eilen opittua uutta taitoa, kävelyä, mutta huonosti nukutun yön jälkeen sekään ei ole oikein sujunut pojan odotusten mukaisesti. Ja sepäs vasta on harmittanut. Seisominen sen sijaan on onnistunut vähän paremmin.

Lelukorista löytyi äidin jugurttipullosta tekemä helistin ja se sai pojan irroittamaan otteensa tuesta.

Tästä lähtee hyvä ääni! Taustalla muuten näkyy Mitrin pöydän alle kenolleen parkkeeraaman työntökärryn valkoinen aisa. Meillä on tänään vähän rymytty.

Kaiken lisäksi pienet onnettomuudet ovat aiheuttaneet ylimääräistä jännitystä ja extra-kyyneleitä. Mitri muun muassa kiipeili ja konttaili olohuoneessa olevan vanhan pulpetin (näkyy kuvissa Mitrin pään takana) jalkatilassa ja ilmeisesti tukikäsi ei osunutkaan aivan sinne minne piti, joten poika kupsahti nenälleen. Tässä hössäkässä sitten kieli jäi hampaiden väliin (vaikka niitä on vain neljä, mutta ne sijaitsevat sekä ylhäällä että alhaalla, niin tällaistakin voi sattua) ja kielestä tuli aika lailla verta. Ja voi sitä huutoa! Hohhoijaa. Ei pojalta vauhtia puutu.