Päivyri

Kaikki alkoi siitä, kun äiti hoksasi Elloksen tilausta tehdessään, että siellä oli valkoiset aikuisten pussilakanat tarjouksessa 8 euroa kappale. Äiti innostui, tuostapa kohtuuhintaiset lakanat vaikka vierashuoneeseen. Paketti tuli aikanaan ja lakanat sen mukana. Ihan ok, totesi äiti ja lykkäsi ne pesukoneeseen. Kuivumaan ripustaessa karu totuus kuitenkin paljastui: lakanat vetivät kieroon ihan tajuttomasti, niitä ei voinut edes ripustaa kuivumaan millään tavalla, sillä lakanat olivat niin kierot. Voi p***eleen p****ele! Eihän noita voi käyttää, äiti kiroili.

Laiskuuksissaan äiti ei alkanut lakanoita kuitenkaan palauttamaan vaan hoksasi, että niistä saa hyvät lastenlakanat kun vähän pienentää.

Kun äiti repi kankaan lankasuoraan uusiksi lakananpaloiksi selvisi, että ne oli alun perin leikattu lähes 20 senttiä vinoon. Hoh hoijaa, tottapa ne silloin vetävätkin!

Matkan varrella äidille tuli ajatus, että lapsilla valkoiset lakanat ovat aika tylsät, että jospa niihin aplikoisi jonkun hauskan kuvan. Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Idan lakanaan syntyi punaposkinen maatuska ja Mitrille äiti ompeli suurisilmäisen huuhkajan. Hah, johan lakanat piristyivät. Sitten vaan saumat yhteen, sur rur, ja kas, lapsilla oli uudet pussilakanat.

Ida ja Mitri ihmettelevät uusia lakanoita ja kuvat tuntuvat olevan mieluisia. Eivät muksut kyllä samassa sängyssä nuku, mutta kuvan ottamisen ajaksi äiti tälläsi heidät ja lakanat samaan petiin.

Huuhkaja saa vastedes huhuilla pikku-ukon uneen. Pussilakana on nyt Mitrin omassa pinnasängyssä. Sängyssä olevan laitapehmusteen äiti muuten ompeli neljä vuotta sitten odottaessaan Idaa.

Idan lakanan maatuska-aplikaatio on aika sympaattinen. Se on tehty Ottobre-lehden kaavalla.

P.S. Vaikka lopputulos olikin aika kiva, niin äiti jättää kuitenkin tästedes tarjouslakanat ostamatta.

Ida kävi tänään elämänsä ensimmäisen kerran luistelemassa läheisen koulun luisteluradalla. Taivaalta tuprutti lunta ja jäälläkin sitä oli paikoin aika lailla, mutta se ei tahtia hidastanut. Toisaalta vain hyvä, että lunta oli, sillä se vähän pehmensi alastuloja.

Tässä sitä mennään. Neiti ei pysynyt itse pystyssä lainkaan, joten touhu aloitettiin sillä, että iskä piti kiinni ja työnsi neitiä hieman eteenpäin.

Takaisin maan pinnalle. Ida ei ymmärrä, mikseivät piruetit onnistu saman tien.

Hauskaa luistelu silti on kunhan vain iskä tai äiti pitää kiinni ja auttaa!

Ihanat pinkit lusitimet äiti osti kirpparilta alkukesästä hyvin kohtuulliseen hintaan. Äitiä jännitti, että mahtuvatkokaan luistimet neidille nyt kun niitä olisi aika testata. Ne sopivat täydellisesti ja vielä villasukan kanssa! Pitäisiköhän äidin laittaa lottokin vetämään?

Mitrikin oli mukana luistinradalla, mutta ei ollut lainkaan tyytyväinen, että isosisko sai niin paljon huomiota. Pikkumiehen tyytymätön ölinä lakkasi vasta kun lähdettiin takaisin kotia kohti.

Johan Mitrin mieli parani kun sai välipalaksi banaania. Ensi kertaa pojalle annettiin noin iso palanen ja yllättävän hyvin Mitri siitä haukkuja sai otettua. Isoin osa banaanista tosin oli välipalan päätteeksi ruokalapun kaukalossa, mutta eipä se haittaa!

Iskän kotona olo arkipäivisin mahdollistaa koko perheelle ihan uusia juttuja. Tänään äiti ja Ida olivat kahdestaan katsomassa nukketeatteriesitystä nimeltä Musta kana (samaan aikaan kun iskä ja Mitri olivat käymässä kaupassa).

Perheen tytöt valmiina astumaan nukketeatterin ihmeelliseen maailmaan

Esitystä ennen Idaa vähän jännittää. Kohta se alkaa. "Äiti täällä on paljon lapsia!"

Sellosalissa, jossa esitys pidettiin, oli hauskat pomppauspenkit eli niiden istuin piti painaa ensin alas ennen kuin sille voi istua. Ja kun penkiltä nousi, hyppäsi istuinosa itsestään takaisin ylös. Ida oli moisista penkeistä aivan ihmeissään ja tietysti niitä piti kokeilla muutaman kerran. Tietysti, sillä eihän muuten voinut olla varma, pomppaako se penkki joka kerran ylös.

Ja sitten se alkoi.

Idalla oli tuhat ja yksi kysymystä näytöstä koskien: “Äiti, miksi tuo on ihan pimeä tuolla takana? Äiti, missä se oikea kana on? Äiti, minä olisin halunnut paijata sitä kanaa.” Lisäksi neiti oli vähän pettynyt, sillä hän oli kuvitellut, että nukketeatterista saa mukaan jonkun nuken.

Ida jaksoi keskittyä näytelmään ensimmäisen vartin ajan ja sen jälkeen touhu meni ihan plörinäksi. Pomppauspenkki alkoi kiinnostamaan enemmän kuin musta tai minkän värinen kana ja neiti kuiskutteli äidille yhtenään: “Lähdetään jo kotiin!”. Sinnikkäästi esitys katsottiin kutienkin loppuun ja äiti huomasi, että oli taktisesti ihan oikea veto mennä istumaan keskelle riviä, sillä sieltä Ida ei päässyt livistämään omille teilleen. Äiti kuitenkin nautti esityksestä kovasti ja ihaili lavasteiden oveluutta.

Ida testaa pomppupenkkiä kun ei enää malta istua paikoillaan ja katsoa esitystä.

Nukketeatterin jälkeen lähdettiin vielä uuteen rientoon, sillä Ee´led ja Vassi olivat pyytäneet Idan ja Mitrin leikkivisiitille. Käyntiä on jouduttu siirtämään muutamaan kertaan, sillä aina on joku ollut sairas, mutta nyt porukka oli puolin ja toisin suurin piirtein kunnossa, joten kylään päästiin lähtemään.

Emännät keinutuolissa.

Ensin Ida ja Ee’led vähän ujotelivat toisiaan, mutta pian leikki alkoi sujumaan. Kyllä tytöt tosin olivat asioista välillä eri mieltä ja riitoja ratkomaan tarvittiin ihan aikuista, mutta silti lapsilla näytti olevan tosi hauskaa. Mitri puolestaan touhusi omiaan ja Vassikin leikki vielä aika lailla yksikseen.

Pauliina muuten laittoi koko poppoolle tosi maittavan lounaan: taimenta sienien kera ja uunikasviksia. Ja lisäksi salaattia. Idakin söi lautasen tyhjäksi ja tökkiessään kalapaloja haarukkaan neiti totesi: “Äiti, tuosta minä tykkään”. Uskomatonta, sillä kotona neiti suostuu useimmiten syömään vain pelkkää makaroonia.

Ida on käynyt tanssitunneilla kerran viikossa elokuusta alkaen. Neiti on ollut kovin innostunut tanssimisesta ja keskviikkona viideltä on aina viikon kohokohta. Kotona neiti aina kertoo, mitä tanssiope Niina on sanonut ja mitä hän aikoo Niinalle kertoa seuraavalla kerralla. Neiti taitaa pitää Niinasta.

Nyt jostain syystä Ida on alkanut sanomaan joka kerran tanssitunnin aluksi voimistelusalissa, että “en halua tanssia”. Kun äiti kysyy, että lähdetäänkö sitten saman tien kotiin, sanoo tyttö nopeasti “eijei” ja jää saliin, mutta ei mene kuitenkaan Niinan pyytäessä jonoon seisomaan, kuten pitäisi. Hmm, ihmeellistä tuollainen venkurointi siihen nähden, että neiti odottaa tanssituntia kuitenkin niin kovasti.

Tunti on alkamassa, mutta Ida seisoo ovensuussa "jarrut päällä".

Äidin pitää mennä tunnin ajaksi käytävään odottamaan, kuten muutkin vanhemmat tekevät. Oven läpi kuuluu iloista musiikkia ja erilaisia rytmejä. Tunnin loputtua neiti syöksyy muiden lasten kanssa voimistelusalista ulos silmät innosta hehkuen. Tunnilta saa aina leiman tanssikorttiin ja se taitaa olla myös tärkeä juttu tanssimisen lisäksi.

Tänään Niina oli unohtanut leimat kotiin, joten korttiin tuli piirretty sydän osallistumisen merkiksi.

Tanssiope Niina tuli viimeeksi äidin kanssa juttelemaan, sillä hän ei saa Idaa osallistumaan kaikkeen, vaan joissain kohti neiti siirtyy syrjään ja jää vain katselemaan. Äiti kysyi asiaa Idalta ja Ida sanoi, että jotkut asiat ovat tyhmiä. Asia puhuttiin läpi ja äiti olettaa, että neiti tekee tunneilla kaiken, mitä pyydetäänkin. Tänään tunnin päätteeksi äiti ei tosin ehtinyt Niinan kanssa juttusille. Idalta äiti kyllä kysyi, miten tunti nyt meni ja neidin mukaan oli kivaa, mutta hän ei halunnut pitää jotain uutta poikaa kädestä. Huoh, tänäänkin tunnilla lienee siis ollut jotain saikkausta.

Viime marraskuussa Niina tuli juttelemaan äidille kun Ida sipisi ja supisi tunnin aikana erään toisen tytön kanssa ja se häiritsi muita. Tämä toinen tyttö on nyt ilmeisesti lopettanut, koska ainakaan käytävässä ei hänen äitiään enää näy (äiti ei tunne lapsia jotka ovat tanssimassa vaan ainoastaan aikuiset, jotka odottavat tunnin oppumista käytävässä). Ja äiti luulee, että sipinä on nyt loppunut, koska Niina ei ole asiasta mitään maininnut, nyt on vain tilalla tämä kumma venkurointi.

Mistä ihmeestä tässä eipäs-juupas-osallistuimisessa nyt oikein on kyse?

“Äiti nyt minä menen pöydän alle piiloon”, kiljahti Ida kun ovikello soi ja vilahti salamana keittiön pöydän alle. Neitiä hieman jännitti kun dagiskaveri Ellen tuli kylään.

Ujostelua ei kestänyt kuitenkaan kuin hetken, kun nuoret neidit jo löysivät yhteisen sävelen ja leikit alkoivat sujua. Ida oli etukäteen huolissaan, ottaisiko Ellen pikkuprinsessat (ne samat jotka salaperäisesti katosivat tässä pari päivää sitten), mutta äiti vakuutti, että ei siinä niin kävisi. Eikä käynytkään ja Ida näytti olevan siitä helpottunut.

Ellen kihertää

Ida kirkuu

Kun äiti istui keittiössä kahvilla Ellenin äidin kanssa, rakensivat näppärät neitoset lelulaatikoista tikapuut, joilla pääsivät käsiksi vaatekaapin päällä oleviin askartelutarvikkeisiin. Tokihan äiti oli Idalle luvannut, että he saisivat Ellenin kanssa askarrella niillä, mutta ehkäpä äiti ei kuitenkaan tarkoittanut, että Idan tarvitsisi itse kiivetä niitä hakemaan. Huh huh. No, onneksi “tikapuut” kestivät.

Kun koitti Ellenin kotiinlähdön aika, vääntyi Idan suu mutruun ja Ellen totesi äidilleen, ettei halua lähteä. Jaahas, siinä sitä oltiin. Kaksi vastaan kaksi, mutta kyllä aikuiset kuitenkin voittivat. Äiti koki ahaa-elämyksen huomatessaan, että muutkin lapset laittavat hanttiin kotiinlähdön hetkellä – ei se ole ainoastaan Ida joka ei koskaan halua lähteä kyläpaikasta.

Lähdön hetkellä Ellen syöksyi sängyn alle piiloon. Ida liittoutui kaverinsa kanssa ja vilahti perään.

Ida kävi tänään peräti kahdesti ulkona, ensin laskemassa mäkeä päivällä äidin ja naapurin lasten kanssa ja sitten koko muun perheen kanssa lumitöissä ja polttopuita latomassa iltapäivällä. Silloin Mitrikin oli mukana. Parkkipaikan vieressä on iso traktorin tekemä lumikasa, joka on kaikille lapsille loputon inspiraation lähde.

Mitri (tänään tasan 9 kk) sai tyytyä katselemaan rattaista isosiskon touhuja lumikinoksessa.

Lumikinoksesta löytyy aarteita, jotka pitää ottaa talteen.

Pulkassa on leipiä ja päärynöitä matkalla lumilinnaan omalle pihalle.

Ida laittaa leivät ja päärynät lumilinnaan hyllylle.

Neiti työn touhussa.

Illalla sitten iskä ja äiti olivat ulkoilusta ja muusta hössötyksestä niin poikki, ettei kumpikaan jaksanut istua koneella tai siivota tai tehdä muita aikuisten mielestä tärkeitä töitä. Kaikki röhnöttivät vain olohuoneen matolla. Ja sekös oli lapsista hauskaa!

Mitri ryömii kaikkien muiden päällä säälimättömästi.

Idan mielestä kutitusleikki on kaikista hauskinta!

Huulihalkion takia Idalle tulee helposti liimakorva, jos välikorvat eivät ole kunnolla ilmastoitu putkien avulla. Idan vasemman korvan putki on ollut tukossa muutaman kuukauden ja korvaa on käyty siksi tarkistuttamassa kuukauden välein. Viime käynnin jälkeen äiti päätti, että nyt riittää tarkistelut, laitetaan uudet putket, niin päästään tarkistelusta. Äiti varasi saman tien ajan putkitukseen. Ja tänään on se päivä. Aiemminkin olisi päässyt, mutta äiti halusi, että kun mitään kiirettä korvien puolesta ei ole, laitetaan putket sitten kun iskäkin on kotona.

Ja kuin kohtalon ivaa, viime viikolla vasen korva sitten tulehtui. Putkitus tuli siis kreivin aikaan (onneksi tulehdus ei estä putkitusta). Lisäksi iskä jutteli neidin kanssa eräänä iltana “vakavia” ja sai selville, että neti ei kuule kunnolla sillä korvalla, jossa putki ei ole kunnolla paikoillaan. Sekin vielä!

Aika oli puoli kolmelta Mehiläisen lastensairaala Ruusulassa Töölössä ja neidin piti sitä ennen olla neljä tuntia syömättä ja kaksi juomatta.

Ida otti sairaalaan mukaan tueksi ja turvaksi uninallen, joka matkusti neidin mukana autossa tällä tavalla. Ida itse katsoo elokuvaa DVD:ltä.

Mukaan sairaalaan lähtivät myös iskä, äiti ja Mitri. Ohjeiden mukaan lapsella piti olla kaksi aikuista mukana, jos kuljetus hoidettiin omalla autolla, jolloin toinen aikuisista saa ajaa rauhassa ja toinen voi huolehtia potilaasta.

Ennen toimenpidettä Ida ja Mitri tutkivat, mitä kaikkeä leluhuoneesta löytyy. Mitri myös maistoi kaikkea... äiti toivoo hartaasti, ettei mukaan tarttunut mitään ylimääräisiä pöpöjä!

Ida pääsi leikkaussaliin iskän ja äidin kanssa ja Mitrikin oli mukana. Neidin nukahdettua lääkärit aloittivat työnsä ja muut poistuivat. Putkitus kesti 10–15 minuttia ja sujui hyvin. Korvassa oli ollut vähän liimaa, ja se oli ollut juoksevaa eikä kovin paksua.

Ida heräsi nukutuksesta rivakasti eikä neidille tullut pahaa oloa kuten ei aiemmillakaan kerroilla. Neiti istuskeli puolipökerryksissä ensin iskän ja sitten äidin sylissä ja lopulta halusi leikkihuoneeseen jatkamaan leikkejä. Pillimehun juomisen jälkeen Ida saikin luvan lähteä kotiin. Ja siinä oikeastaan se. Loppupäivä otettiin rauhallisesti ja illalla mentiin normaalisti nukkumaan.

P.S. Nyt myös vasen korva kuulee yhtä hyvin kuin oikea. Jos neiti ei siis tunnu kuulevan jotain äidin pyyntöjä, vika on sitten kovakorvaisuudessa, eikä kuulossa.