Hei 24, 2012 - Perhe-elämää    Kommentit poissa käytöstä

Yhden päivän pikapysähdys Mustaniemessä

1100 km matka mummolasta Mustaniemeen kesti 15 tuntia ja taas lapset käyttäytyivät esimerkillisesti. Ihmeellistä!

Mustaniemessä meitä odottivat mummi ja vaari, jotka olivat tulleet Ruotsista sinne kesälomalle.

Vaari on innokas kalamies ja Ida sekä äiti pääsivät vaarin mukaan ongelle. Äitiä vähän etukäteen hirvitti, että mitenkähän neiti malttaa veneessä istua, mutta aika hienosti tunnin kalareissu meni.

Idalla on ensitestissä keväällä kirpputorilta ostettu pelastusliivi. Hyvin toimi. Iso haaste oli saada neiti ymmärtämään, että pilliin saa puhaltaa vasta sitten, jos tippuu veteen.

Reissun aikana mato-onkeen nappasi kaksi ahventa ja yksi särki. Kalojen koko ei päätä huimannut, mutta se ei tahtia haitannut.

Ida ja mummi koristelivat mummin lepoimaa kakkua mansikoilla. Ja tietysti marjoja täytyi vähän maistellakin.

Kesän mansikkasato on ollut erinomainen ja marjoja on riittänyt syötäväksi ja hilloksi mielin määrin. Marjat ovat myös olleet isoja ja makeita. Meidän poissaollessamme mummi ja vaari olivat keränneet yli kymmenen litraa marjoja.

Viikkoa aiemmin mokillä oli sääskiä aivan tajuttomasti, emmekä grillanneet tai syöneet ulkona terassilla kertaakaan. Onneksi sääskipaljoudet olivat nyt vähenemään päin. Järveltä tuleva tuuli vilvotti ja piti ötökät loitolla, joten nyt terassilla oli ruokarauha.

Ida pistelee pottua.

Mitri juo maitoa.

Päivällisen jälkeen pakattiin kamppeet takaisin autoon ja lähdettiin ajamaan kotiin päin yötä vasten.

Comments are closed.